* * *
For English please see here
* * *
Tästä postauksesta löydät kaiken, mitä sinun tulee Israeliin matkatessa tietää. Jos kuitenkin tuntuu, että jotain jäi uupumaan, jätä kommentti, niin osaan lisätä mahdollisesti mieltänne askarruttavat asiat!
Maan turvallisuustilanne
Ulkoministeriön matkustustiedotteen löydät täältä. Vuodesta toiseen sen sisältö on muuttunut aika vähän ja suosittelee välttämään niin joukkoliikennettä, toreja, kahviloita kuin elokuvateattereitakin.
Ohjeita seuraamalla jäisit kuitenkin paitsi aika paljosta, joten käytä omaa harkintaasi. Ulkomaalaisena erotut kuitenkin joukosta etkä näinollen ole todennäköisesti kenenkään terrori-iskun kohde - se kun olisi huonoa PR:ää kummallekin puolelle.
Ohjeita seuraamalla jäisit kuitenkin paitsi aika paljosta, joten käytä omaa harkintaasi. Ulkomaalaisena erotut kuitenkin joukosta etkä näinollen ole todennäköisesti kenenkään terrori-iskun kohde - se kun olisi huonoa PR:ää kummallekin puolelle.
Mikäli oleskelet alueella pidempään ja etenkin jos suuntaat Palestiinalaisalueille, suosittelen täyttämään matkustusilmoituksen.
Vakuutusten suhteen ei suomalaisilla vakuutusyhtiöillä ole rajoitteita - et siis esimerkiksi tarvitse sotariskilisää. Ellet sitten matkusta Gazaan, joka suositellaan matkustustiedotteessakin vältettäväksi kokonaan. Et sinä sinne kyllä todennäköisesti pääsisikään.
Rokotukset:
Israeliin matkustaminen ei velvoita mihinkään erityisrokotuksiin. Kesäisin on kuitenkin kuuma, siis todella kuuma, joten aurinkosuojattomuuden kanssa on ihan turha edes yrittää flirttailla. Uskokaa pois. Olen kerran polttanut päänahkani niin pahasti, että minulla on vieläkin otsassa alue, johon eivät mitkään kasvojenilmeet pysty...!
Toinen asia, mikä rannikolla kannattaa kesäkuukausina muistaa on se, että se on meduusojen sesonkia. Rannoilla näkeekin ihmisten kantavan niitä merestä rannalle - suurimmat näkemäni ovat olleet halkaisijaltaan liki puolimetrisiä.
Ei niihin kuole, mutta pahaa jälkeä ne tekevät: ihmisten selät saavat heidät näyttämään Edward Saksikäden kanssa tapelleilta Opus Deiläisiltä itseruoskijoilta.
Itse kohtaaminen meduusan kanssa ei tosin kovin kivulias ole. Se vain lähinnä polttaa ja on ohi pian.
Toinen asia, mikä rannikolla kannattaa kesäkuukausina muistaa on se, että se on meduusojen sesonkia. Rannoilla näkeekin ihmisten kantavan niitä merestä rannalle - suurimmat näkemäni ovat olleet halkaisijaltaan liki puolimetrisiä.
Ei niihin kuole, mutta pahaa jälkeä ne tekevät: ihmisten selät saavat heidät näyttämään Edward Saksikäden kanssa tapelleilta Opus Deiläisiltä itseruoskijoilta.
Itse kohtaaminen meduusan kanssa ei tosin kovin kivulias ole. Se vain lähinnä polttaa ja on ohi pian.
Maahan lentää useampikin lentoyhtiö, suoraan näistä tosin vain Finnair. Hinnat nykyisellään eivät tiukkaakaan budjettia pakota: jopa Finnairilta on parhaimmillaan saanut menopaluita alle 300€.
Itse olen lentänyt maahan niin Riikan (Air Baltic), Budapestin (Malev), Kievin (Air Ukraine) kuin Varsovankin (Lot) kautta. Yhteistä kaikille lennoille on ollut se, että aina ne saapuvat maahan aamukolmelta. Israel on tosin kätevästi Suomen kanssa samalla aikavyöhykkeellä.
Itse olen lentänyt maahan niin Riikan (Air Baltic), Budapestin (Malev), Kievin (Air Ukraine) kuin Varsovankin (Lot) kautta. Yhteistä kaikille lennoille on ollut se, että aina ne saapuvat maahan aamukolmelta. Israel on tosin kätevästi Suomen kanssa samalla aikavyöhykkeellä.
Viisumia ei suomalainen Israeliin alle kolmen kuukauden vierailuun tarvitse.
Maahantulokäytäntöjä on viime vuosina muutettu, eikä passiin lyödä enää Israelin leimaa lainkaan. Israelin leimalla varustetulla passilla ei ole ollut tapana päästä alueella kuin Egyptiin ja Jordaniaan, jotka ovat ainoat maat alueella, joiden kanssa Israelilla on virallinen rauhansopimus.
Mikäli haluat Jordaniaan (päiväretki Petraan on ihan huikea kokemus!) tai Egyptiin, on helpointa suunnata etelä-Israeliin ja Eilatiin. Muuten se on karmea turistirysä, mutta sieltä löytyvät niin Aqaban (Jordania) kuin Taban (Egypti) rajanylityspaikat. On siellä toisaalta se Punainen merikin, ja on niitä snorklaukseen ja sukellukseen huonompiakin paikkoja olemassa...
Maahantulokäytäntöjä on viime vuosina muutettu, eikä passiin lyödä enää Israelin leimaa lainkaan. Israelin leimalla varustetulla passilla ei ole ollut tapana päästä alueella kuin Egyptiin ja Jordaniaan, jotka ovat ainoat maat alueella, joiden kanssa Israelilla on virallinen rauhansopimus.
Mikäli haluat Jordaniaan (päiväretki Petraan on ihan huikea kokemus!) tai Egyptiin, on helpointa suunnata etelä-Israeliin ja Eilatiin. Muuten se on karmea turistirysä, mutta sieltä löytyvät niin Aqaban (Jordania) kuin Taban (Egypti) rajanylityspaikat. On siellä toisaalta se Punainen merikin, ja on niitä snorklaukseen ja sukellukseen huonompiakin paikkoja olemassa...
Leiman sijaan nykyään annetaan kuvallasi varustettu sininen lipuke, joka tarkistetaan myös maastapoistumisen yhteydessä. Lipuke oikeuttaa kolmen kuukauden oleskeluun maassa. Saapuessasi rajavirkailijat kysyvät matkasi tarkoitusta ja mahdollista matkasuunnitelmaa.
Mitä pidempi matkasi on, sitä enemmän se saattaa herättää kysymyksiä. Niin myös turhan eksoottinen (lue: arabitaustainen) nimi tai joidenkin arabimaiden leimat passissasi. Alapeterit, Alaluusuat ja Alasalmet - varautukaa siihen, ettämyös teidän nimenne saattaa herättää Al- alkuisena kysymyksiä.
Mitä pidempi matkasi on, sitä enemmän se saattaa herättää kysymyksiä. Niin myös turhan eksoottinen (lue: arabitaustainen) nimi tai joidenkin arabimaiden leimat passissasi. Alapeterit, Alaluusuat ja Alasalmet - varautukaa siihen, ettämyös teidän nimenne saattaa herättää Al- alkuisena kysymyksiä.
Mikäli edes suunnittelet visiittiä Palestiinalaisalueille, ei sitä tässä vaiheessa kannata sanoa, tai matka voi päättyä odotushuoneen, kuulusteluiden ja säilön kautta seuraavaalle paluulennolle.
Lentokentälle ja sieltä pois:
Baruch ha - ba! Tervetuloa! Olet siis päässyt maahan! Riippuen maahantulopäivästäsi saatat päästä kentältä pois kaikista kätevimmillä tavalla eli junalla. Tel Avivin keskustaan noin puolen tunnin vuorovälein liikennöivä juna saapuu n. 20 minuutissa. Lippu maksaa 13,5 NIS (vajaa 3 €). Aikataulut ja lisää tietoa löydät täältä.
Juna ei kuitenkaan liikennöi puolenyön ja aamukolmen välillä eikä sapattina lainkaan. Noina aikoina joudut turvautumaan taksiin, jotka löydät terminaali 3:n edestä. Esimerkiksi Tel Aviviin taksi maksaa 130 NIS (vajaa 30€), Tel Avivista Ben Gurionille taas 110 NIS (n. 23€).
Liikenne:
Auton vuokraaminen mahdollistaa tottakai kaikista helpoimman tavan tutustua maahan kaikkine kolkkineen, mutta joukkoliikenne Israelissa on varsin sujuva. Kaupunkien välillä liikennöivät niin bussit, junat kuin sherutit eli jaetut taksit.
Kaupunkien välisiä reittejä liikennöivistä busseista Egged on suurin. Sen aikataulut ja hintatiedot löydät täältä. Kaikkien bussien reitit löydät puolestaan tältä sivustolta, joka ei ole ihan käyttäjäystävällisimpiä sellaiselle, joka ei seutuja tunne.
Sherutien matka-aika on usien busseja nopeampi. Se otetaan sherut-asemalta, joka usein (esim. Tel Avivissa) löytyy linja-autoaseman läheisyydestä. Jerusalemista sherut-asema löytyy puolestaan Zion-aukiota vastapäätä Jaffa-kadulla olevan korttelin takaa.
Sherutin tuulilasiin kiinnitetty kyltti kertoo minibussin määränpään. Matkaan lähdetään kun 10-paikkainen auto on täynnä ja kyydistä voi busseista poiketen jäädä missä tahansa, ei siis vain pysäkeillä. Busseista poiketen Jerusalemin ja Tel Avivin väliä liikennöivät sherutit kulkevat myös sapattina, jolloin hinta on tosin hieman korkeampi.
Sherutit liikennöivät myös kaupungin sisäisillä bussireiteillä, jolloin ne tunnistaa tuulilasiin merkitystä numerosta. Hinta on sama kuin bussissakin - kaupungista vähän vaihdellen n. 5-6 shekelin (reilu 1 €) luokkaa.
Jos käyttää julkista liikennettä (etenkin samoja reittejä) paljon, kannattaa harkita liki kaikissa joukkoliikenteen välineissä käyvää Rav Kav- älykorttia, jolla matkustaminen on paitsi kätevää, myös edullisempaa.
Etenkin vähän pienempien paikkojen kohdalla bussit saattavat liikennöidä vain muutaman kerran päivässä, joten saatat joutua turvautumaan taksiin. He eivät ole kovinkaan innoissaan autoistaan löytyvien mittareiden suhteen vaan joudut neuvottelemaan hinnan jo ennen lähtöä. Tai no, lähinnä se neuvottelu menee näin: kuski ilmoittaa kesken kaiken ettei puhu englantia, vetää 8 minuutin matkasta pokkana pöytään jonkun ihan absurdin hinnan... jota sinulla ei ole varaa olla maksamattakaan. Toisaalta, samaan hintaan saat havainnollisimman mahdollisen jiddishinkielen oppitunnin aiheesta "chutzpah".
Kieli:
Virallinen kieli on heprea. Arabiväestöisissä kaupungeissa ja kylissä puolestaan puhutaan arabiaa. Englannilla pärjää kuitenkin hyvin (ellei tarkoituksenasi sitten ole yrittää tinkiä taksikuskin kanssa...), etenkin nuoremman väestön kanssa.
Kadunnimet ja muut opasteet on yleensä kirjoitettu myös englanniksi. Monet nettisivut (esim. ravintolat) ovat kuitenkin hyvin usein pelkästään hepreaksi. L'chaim, Google Translator!
Majoitus:
Majoitusvaihtoehtoja löytyy laidasta laitaan. Etenkin jos reissaat budjetilla tai syrjäisemmillä seuduilla, on tämä hostellitietokanta hyödyllinen.
Joissain hotelleissa vasta lauantai-iltana päättyvä sapatti voi aiheuttaa vaikeuksia lauantaisen check outin kanssa eikä huoneita välttämättä edes varata vain pe-la-yöksi. Kannattaa siis tarkistaa käytäntö hotellikohtaisesti.
Jännite ja pistorasiat ovat samat kuin Suomessakin, eli adaptoreille ei ole tarvetta.
Jännite ja pistorasiat ovat samat kuin Suomessakin, eli adaptoreille ei ole tarvetta.
Sapatti:
Sapatti alkaa perjantai-iltana ja kestää lauantai-iltaan. Tämän välisenä aikana joukkoliikenne ei kulje, ja ainoa keino päästä paikasta toiseen on antautua taksikuskien pohjattomalle ahneudelle.
Sapattina suosittu ajanviete on kävely, mutta mitä uskonnollisempaan naapurustoon suuntaat, sitä enemmän sinun tulee kiinnittää huomiota omaan pukeutumiseesi ja käyttäytymiseesi. Pukeudu peittävästi, älä kuvaa, vältä tupakointia ja puhelimen käyttöä. Jos todella haluat nähdä Israelia uskonnollisimmillaan, suuntaa Jerusalemin Mea Shearimin tai Tel Avivin Bnei Brakin naapurustoihin.
Mikäli haluat kokea aidon sapatin, suositteen viettämään sen Jerusalemissa. Aloita iltasi sapatin tullen rukoilemalla Itkumuurilla. Sieltä löydät myös Jeff Seidelin, cowboyhattuisen paikallisen instituution, joka pitää huolen siitä, ettei kukaan jää sapattina yksin. Hän koordinoi ohjelmaan, jonka puitteissa paikalliset juutalaisperheet avaavat kotinsa ovet ja toivottavat tervetulleeksi parhaimmillaan kymmeniäkin (vento)vieraita.
Kosher:
Kosher viittaa juutalaiseen, uskonnon sanelemaan ruokavalioon kashrutiin, jossa liha- ja maitotuotteita ei sekoiteta samalla aterialla keskenään. Niinpä kosher-ravintolat ovat joko halavi, eli maitotuotteita (ja kalaa) tarjoavia tai bashari, eli liharavintoloita (ei siis kermaa, voita tai juustoa). Porsas ja äyriäiset taas ovat trefa, eli kiellettyjä, joten niitä ei tarjoilla kummassakaan.
Useimmat isoista hotelleista ovat kosher, mikä tarkoittaa, että aamiainen on halavi (ilouutisia kaikille kaltaisilleni sillifanaatikoille!) samoin kuin monesti myös lounas. Illallinen puolestaan on bashari.
Mikäli pienemmissä hotelleissa tai hostelleissa tarjoillaan aamiaista, on se silti yleensä kasvisruokaa. Leipää, hilloa, kananmunia, salaatteja, oliiveja.. ja sitä hummusta.
Ravintolat:
Yhä useampi (ei-kosher) ravintola on avoinna myös sapattina, samoin kuin jotkut pienet kaupat ja kioskit.
Lisää israelilaisesta ruokakulttuurista ja omat ravintolasuositukseni löydät täältä.
Hintataso on Israelissa Suomea halvempi, mutta ei merkittävästi niin. Etenkin paikallinen viini on hinnoissaan. Juomaraha on Israelissa yleinen käytäntö, joskin israelilaiset eivät juuri 10 prosenttia enempää tippiä jätä.
Palestiinalaisalueille matkustaminen:
Länsirannalle voi matkustaa myös suoraan ylittämällä raja Jordanian puolelta Allenby-sillan rajanylityspaikan kautta, mutta tuolloin saat passiisi leiman, joka estää sinua matkustamasta Israelin puolelle. Mikäli kuitenkin haluat näin tehdä, löydät prosessiin käytännön ohjeita täältä.
Israelin puolelta Palestiinalaisalueille matkustavalla on valittavanaan useampikin rajanylityspaikka. Jerusalemista pääsee Betlehemiin checkpoint 300:n kautta, Hebroniin puolestaan pääsee servisillä (palestiinalainen vastine sherutille) suoraan Damascus Gateltä Itä-Jerusalemista ja korttelin päässä, Jerusalem Hotelia vastapäätä löytyy linja-autoasema, josta löytyvät bussiyhteydet muualle.
Ulkomaalaisille checkpointit ovat avoinna vuorokauden ympäri viikon jokaisena päivänä eikä mitään lupia rajanylitykseen tarvita.
Maasta poistuminen:
Ah. Tässä kohtaa reissua se hauskuus vasta alkaakin. Sinun tulee olla lentokentällä vähintään kolme tuntia ennen koneesi lähtöä, eikä tämä todellakaan ole liioittelua. Maastapoistumisuulustelut ovat nimittäin noin miljoona kertaa tiukemmat kuin maahan tullessasi. Joogaa, meditoi, ota muutama Valium - hermojesi hillitsemiseksi tulet todennäköisesti tarvitsemaan niitä kaikkia.
Ensimmäinen sinua tervehtivä henkilö kysyy
- nimeäsi
- passiasi
- nimesi ääntämisasua
- puhuuko sinun lisäksesi kukaan muu perheessäsi hepreaa
- miksi matkustat niin paljon Israelissa
- puhuuko isoäitisi jiddishiä...
... ja sitten vielä samat kysymykset eri variaatioineen noin kolmeen kertaan.
Ymmärrän, ymmärrän. Turvallisuus- tuo taikasana, jonka saat Israelissa selitykseksi ihan kaikkeen. Mutta luulisi Israelin olevan tyytyväinen siihen, että ihminen haluaa palata maahan yhä uudestaan ja uudestaan, käyttäen joka kerta enemmän rahaa kuin olisi viisastakaan?
PS. Mikäli olet käynyt Länsirannalla, pääset huomattavasti vähemmällä (ja maahantulokieltoa riskeeraamatta) kun et tule sitä kertoneeksi.
Voi olla että samoja kysymyksiä tulee kysymään vielä joku toinenkin. Jossain vaiheessa saat kertomasi perusteella luokituksen (1-6) joka määrittää, millaisen kohtelun siitä eteenpäin saat. Ryhmämatkailijat saavat säännönmukaisesti kakkosen ja ehtivät varmaan vielä nauttia lentokentän tarjonnastakin. Itse en tuosta tietäisi - pahimmillaan olen saanut vitosen ja päätynyt pieneen huoneeseen kahden kumihanskojaan käteen rullaavan tympeän naisrajavartijan kanssa.
Toisen kerran joka ikinen tavara matkalaukustani käytiin pöyristyttävällä yksityiskohtaisuudella läpi, kynsilakanpoistoainepulloa myöten, joka oli lopulta jätetty auki niin, että Longchampin Suomessa ainoa laatuaan oleva käsilaukkuni meni pilalle. Eräällä kertaa sain puolestaan kuulla, että Jerusalemin vanhasta kaupungista ostamani Jeesus-sandaalit eivät voineet matkustaa kanssani takaisin Suomeen samassa koneessa. Jep: turvallisuussyistä tuokin (?!).
Tällä kertaa jämähdin läpivalaisukoneen jälkeiseen matkatavaroiden tarkistukseen. Taas vailla mitään selitystä. Tämä onkin olennainen osa vartijoiden charmia. Näennäisesti kaikki vaikuttavat ystävälliseltä, mutta kertovat sinulle mahdollisimman vähän eivätkä suhtaudu kovinkaan avoimesti heille esitettyihin vaatimuksiin selityksistä. Ihan varmasti he tekevät tarkkaa ja tärkeää työtä, mutta ihan yhtä varmasti kylmyys ja ylenkatseellisuus on osa aseman selväksitekemistä. Kohtelu on syyllistävyydessään nöyryyttävää ja jättää todella paskan maun suuhun.
Tällä kertaa matkatavaroiden penkomisen jälkeen selitykseksi annettiin lopulta se "että jossain oli näkynyt jotain epäilyttävää". Kolmannen kerran jälkeen kun minut oli läpivalaistu, syyllinen selvisi. vaatteideni alla oleva Daavidin tähti-kaulakoru. Joopajoo. Eipä mikään voisi varmaan Israelissa enempää pelkoa aiheuttaa...
Varaudu myös siihen, että epäilyttävyydestäsi riippuen sinua voidaan vaatia myös näyttämään kamerasi muistikortin sisältö tai salasanoja tietokoneellesi ja sosiaalisen median kanaviisi. Joko maahantullessa tai sieltä poistuessasi.
Myönnän, ei tämä houkuttelevalta kuulosta. Onko teillä vielä vastenmielisempiä kauhutarinoita maailman lentokentiltä?
Kaikki Israelinkokemukset löydät blogista seuraavien linkkien takaa:
- Jerusalem
- Jaffa
- Nasaret
- Akko
- Karmiel / Tishbi Winery
- Kibbutz Tuval/ Stern Winery
- Palestiinalaisalueet
* * *
Kaikki Israelinkokemukset löydät blogista seuraavien linkkien takaa:
- Jerusalem
- Jaffa
- Nasaret
- Akko
- Karmiel / Tishbi Winery
- Kibbutz Tuval/ Stern Winery
- Palestiinalaisalueet
_________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVERILLEKIN!
Hyvä yhteenveto. Meduusat....kun poikani oli pieni,puri meduusa häntä.Koko takaosa oli ihan punainen ja itkua riitti,ja mentiin ihan lekurille.Mutta eiväthän ne vaarallisia ole ja onneksi niitä ei näe kun on viileämpää.
VastaaPoistaTakseista kannattaa mainita ja suositella GetTaxi-taksit.Eivät VOI huijata,ja niissä voi myös maksaa luottokortilla toisin kuin monessa tavallisessa taksissa.
https://en.wikipedia.org/wiki/GetTaxi
aah - joo, totta, en vain ole ehtinyt testaamaan tuota kun se tarve tulee aina niin pikaisesti,,, :-/
PoistaP. S. Munkin tavsrat on joutunut extra kontrolliin muutaman kerran ja mä sentään asun täällä....
Poistaapua :-) susta nyt ei kyllä epäilyttävää saa tekemälläkään! Nyt viimeksi taas rajalla kysyttiin kovastikin että onko sinulla tuttavia täällä? Ja ovelasti: mitkä ovat heidän nimensä? Kyllä loppui epäluuloisuus kun luettelin listan mallikelpoisia israelilaisia nimiä :-)
PoistaKiitos tästä jutusta! Ai kauhea, inhoan yleensä noita maahantulohommia, mutta enpä tiennyt, että jossain on noin HC meininki. Kuulostaa aika hurjalta! Meillä ei mitään noin kuumottavaa kokemusta ole, mutta kun reissasimme vanhempien poikien ollessa pieniä, tuli monesti kyllä aika tuskaisia hetkiä matkatavaroiden läpivalaisussa, passikontrollissa etc. ( Pojat kun oli pienenä kauniisti sanottuna, aika eläväisiä ja ehtiviä ) Huh, kyllä siinä hiki virtasi ja naama monesti punoitti :)
VastaaPoistajoo, ei, tuolla nimenomaan maastapääsy on se haastavin osuus. mutta aina se on näköjään sen arvoista ;-)
PoistaMe ollaan lähdössä ensimmäistä kertaa elämässämme Israeliin, Eilattiin. Mutta ihan perusturistijamppoina. Kiitos tästä informaatio pläjäyksestä! Erityisesti me odotetaan lämpöä, merta ja hyvää ruokaa. Olisi mielenkiintoista nähdä muutakin kuin turistimestat, saa nähdä mitä kaikkea keksitään kun päästään perille.
VastaaPoistaMä olen kerran käynyt Brasiliassa ja muistan kun siellä jonotettiin maahan tulotrakastukseen. Kauheat jonot ja meillä oli vielä kaksi sylilasta mukana. Yht äkkiä yksi vartian näköinen virkailija alkaa huitomaan meitä kohti ja hakee meidät keskeltä väkijoukkoa mukaansa. Alkoi jo vähän kuumottaa, että mitäs nyt tapahtuu. Mutta tyyppi ohjasikin meidät kaikkien jonojen ohi passin tarkitukseen. Ilmeisesti juuri siksi, että meillä oli pienet lapset. Eli kaiken kaikkiaan ihanaa kohtelua, mutta länkkärille meinasi pukata hikeä siinä vaiheessa kun haetaan jonosta ilman selityksiä.
uskon kyllä että hikeä pukkasi :-) Eilat on melkoinne turistirysä, mutta mikäli aika vain antaa periksi, niin ehdottomasti päiväretki Aqaban kautta Petraan! Se on niin huikea paikka, ettette ole todeksi uskoakaan! Egyptin puolelle pääsee Tabasta, jos haluaa senkin maan korkata :-)
PoistaIhanaa matkaa!
Luinkin tämän jo aiemmin, mutta puhelimella en saanut aikaiseksi kommentoida. Tosi hyvä kooste. Maa kiinnostaisi kyllä, mutta nyt vauvan kanssa jäänee reissu tuonne vähän tuonnemmaksi. Täytyy kyllä sanoa, että näitä postauksiasi lukiessa on saanut todella hienon kuvan Israelista.
VastaaPoistahyvä että on hyötyä. Väliin on joutunut miettimään että minkälaisen kokonaiskuvan näistä koosteista on saanut, mutta ehdottomasti tulen palaamaan takaisin - montakin kertaa :-)
PoistaTämä oli kyllä todella kattava ja hyvä opas, huolella tehty ja upeat kuvat.
VastaaPoistakiitos - kiva kuulla <3
PoistaTodella hyvä tietopaketti! En varsinaisesti ole harkinnut matkustamista Israeliin, ja tämän luettuani on pakko todeta, että tämä ei välttämättä ainakaan lisännyt matkustushaluja. :D Jo on touhua rajalla! Joka tapauksessa erittäin mielenkiintoinen postaus.
VastaaPoistakiitos. kyllä minä kaikesta huolimatta suosittelen sitä ehdottomasti ainakin kerran elämässä- kohteeksi :-)
PoistaOlipas kattava tietopaketti! Israel ei varmasti ole helpoin matkustusmaa jo ihan sen kaiken byrokratian vuoksi, joten on aina hyvä kun kaikki oleellinen tieto löytyy samasta paikasta. Mun mielestä on koomista, että maasta poispääsy on paljon hankalampaa kuin sinne pääsy. Mun logiikalla sen pitäisi olla just toisin päin :D No, ehkä Israelissa käynti avartaisi tätäkin asetelmaa...
VastaaPoistaIsraelissa käynti avartaa mieltä kyllä monellakin tapaa :-)
PoistaTodella mielenkiintoista luettavaa varsinkin tämä maahantulotarkastusosuus. Itselle toistaiseksi hankalin kohdalle osunut turvatarkastus oli Neuvostoliiton aikana, kun kaikki kesti ja kesti ja kesti. Mutta ei sekään ihan noin tiukka äkkisältään ajateltuna ollut ja USA:n tulotarkastukset kuulostavat tämän rinnalla melkoisen kevyeltä.
VastaaPoistaei se maahantulo-osuus suurimmalle osalle muuta olekaan kuin muutama kysymys ja in you go. Se maasta poistuminen onkin sitten se reissun tähtihetki... :-/
PoistaHyvin koottu postaus. :) Koska itsellä ei matka Israeliin ole suunnitelmissa eikä edes haaveissa, niin parhaana yksityiskohtana mieleen jäi PUOLIMETRINEN MEDUUSA! Siis jestas? Mun pahin painajainen!
VastaaPoistaKyllä. Jaa voin sanoa, että ensimmäinen kokemukseni saa mielellän jäädä myös viimeiseksi :-)
PoistaMielenkiintoinen ja hyödyllinen postaus! En tiennytkään, että passiin ei tule enää leimaa. Meillä juuri siitä syystä on arveluttanut eniten Israeliin matkustaminen. Jordania on myös korkealla haavelistalla!
VastaaPoistaEi tule enää.. Olihan aikaisemminin toki mahdollisuus pyytäää sitä erillistä lappua, mutta siitä keskustelusta ei ollut loppua tulla lainkaan.
Poista- "Miksi et halua leimaa?" "Koska haluan ehkä matkustaa maahan, jonne en sillä leimalla pääse".
- "Mitä ne sellaiset maat ovat?" "no kaikki muuta paitsi Egypti ja Jordania, niinkuin vaikka Libanon tai Iran".
- "Miksi sinä Libanoniin tai Iraniin haluat? Mitä sinä siell meinaat tehdä?" "NO en minä ehkä haluakaan, mutta joku päivä saatan haluta".
- "No mitä väliä sillä sitten on , onko sinulla Israelin leimaa vai ei?"
Olen kuullut kauhutarinoita Israelin lähtötarkastuksesta ja se vertautuu mielessäni lähinnä vain entiseen Neuvostoliittoon. Hyvä keino kokea aito Israel-tunnelma lähempänä on julistautua olevansa Karjalan palauttamisen kannalla ja lisäksi kaiken maailman muuta, mistä Venäjä ei tykkää ja sitten mennä kokeilemaan onnea Venäjän tullissa. Toisaalta sitten Venäjä ei aiheuta sähläystä sellaiselle, joka on suhtautunut maahan myönteisesti julkisuudessa. Arvelenpa, että myös Israel on hyvin tietoinen sellaisista henkilöistä, jotka kirjoittelevat ikäviä maasta ja vastaavasti niistä, jotka ovat maan asialle myönteisiä. Erilaisten kyttien kanssa maailman kautta pätee itsekriminointisuoja tai paremmin tunnettu Miranda-säädös: "you have a right to remain silent". Sitä kannattaa myös viljellä, eli koppalakeille sanoo lähinnä nimensä ja muut perustietonsa. Passintarkastuksessa antaa passinsa, muttei suostu antamaan salasanaa koneelleen eikä kertomaan mitään sukulaistensa kieltenosaamisesta tai matkasta palestiinalaisalueelle (laitontahan se ei ole). Sitten voi joutua tutustumaan tätiin, jolla on kumihanskat ja muuta ikävää, mutta nähdäkseni Israelkin joutuu noudattamaan joitain lakeja. Tästä pitäisi ottaa selvää ainakin ennen kuin menee sinne.
VastaaPoistatähän saakka on onni ollut myötä enkä ole joutunut maahantullessa minkäänlaisiin kuulusteluihin ja arviointeihin. Saa nähdä miten käy ensi kerralla... Varsin vittumaista on kohtelu noissa kuulusteluissa ja säilöissä, sen olen kuullut.
Poistaps. Kumihanskatädit tulivat kuvioihin kun ei ymmärretty miksi minulla on metallia päälläni. "Rintsikoiden kaarituki" oli termi joka ei tuntunut aukeavan kenellekään...
PoistaFiksua, että Israel on luopunut passien leimaamisesta; sen verran paljon leima on muihin maihin matkustamista rajoittanut. Mitenköhän kävisi vuorostaan Israeliin saavuttaessa, jos passissa on UAE:n leima? Petran kaupungin näkeminen on nimittäin kiinnostanut jo pidempään.
VastaaPoistaMaastapoistumismuodollisuudet ja minun hermot jonotuksen suhteen ei tosin taida mahtua samaan yhtälöön; johan on vaikeaksi tehty poispääsy. Olen joutunut koppiin kuulusteltavaksi Nizzassa ja voin vain sanoa, että en kaipaa uusintakierrosta. Muutoinkin saan harva se kerta kulkea metallinpaljastimesta suoraan taputeltavaksi, vaikkei metallia ole päällä nimeksikään. Veikkaan että sama onni jatkuisi myös Israelissa....
joo, kyllä siinä on hermot itse kullakin tiukilla, sen verran tympeä kokemus se on. Tuskin UAE:sta ongelmia tulee - se on nykyään kuitenkin sen verran suosittu perhelomakohteenakin. Petra on kyllä sellainen paikka, että se on nähtävä <3
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaMeidan tuttavilla oli Israeliin tullessa passeissa Iranin viisumit kun olivat edellisvuonna kayneet siella. Ei haitannut mitaan.
Poistano tuo on hyvä. Yksi kollegani käännytettiin rajalta hänen passistaan löytyvän leímakokoelman vuoksi...
PoistaSapattia olisi kiva päästä viettämään juuri kuten kuvasit, aloittamalla itkumuurilta. Muuten juuri Kuubassa ollessa miettisin mitäköhän eri maan leimat vaikuttavat. Mutta kuulepa minun äitini oli noin kymmenen vuotta sitten Israelissa. Tuli vaikeuksia kun passin väliin oli jäänyt vahingossa aseenkantolupa 😏
VastaaPoistavoi ei :-) millaisiahan keskusteluja hän on saanut osakseen :-)
PoistaHei olipas kattava postaus! Itselläni ei ole suunnitelmia käydä Israelissa lähiaikoina, mutta toivottavasti sinne suuntaavat löytävät tämän postauksen! Tietävätpähän varautua esimerkiksi maastapoistumiskuulusteluihin :)
VastaaPoistatoivotaan, että tästä hyötyä on :-)
PoistaKiitos tästä yhteenvedosta ja vinkeistä! :) Olenkin joskut kuullut ja lukenut maastalähtäkuulusteluist, ja ne kuulostaa aika hurjilta. En silti jättäisi Isreali välistä niiden takia.
VastaaPoistaKun olin tulossa takaisin Uudesta-Seelannista helmikuussa 2012 kone teki välilaskun Hong Kongissa. Mulla oli käsimatkatavaroissa Marimekon penaali, sellainen missä on metallinen kiinnitysmekanismi. Läpivalaisussa ruudulta sitten ihmeteltiin mikä outo esine siellä oikein on :D Eipä ole ketään ennen tai jälkeen tuon ihmetellyt Marimekon penaaliani.
eikä kannatakaan. Etenkin jos reissu jää "kerran elämässä"- kokemukseksi, niin eipä moisella tarvitse päätään seinään enää toista kertaa hakata :-)
PoistaWau, mikä tietopaketti! Jordaniaan tekisi kovasti mieli, mutta kyllä tuo Tel Aviv myös kiinnostaisi. Jos ikinä päätetään sinne lähteä, niin palaan takuulla tähän postaukseen. Kuulostaa kyllä aikamoiselta tuo maastapoistuminen. Ja heh, naureskelin pakostikin tuolle "virallinen kieli on heprea" ;)
VastaaPoistatäyttä hepreaa :-) Jordaniaa suosittelen isolla sydämellä ja Tel Avivia vähintään yhtä isolla vatsalla <3
PoistaKuvat ovat kyllä todella kauniita, mutta kohde ei ole vielä "must see"-listallani!
VastaaPoistaehkä vielä joku päivä... :-)?
PoistaOijoi, itsekin jouduin suurennuslasin alle lähtiessäni Israelista pois. Rinkka ja sen sisältö tutkittiin läpikotaisin, pitkään ja hartaasti, ja sain söpön pojan pitämään minulle seuraa check in -jonossa, näyttämään erillisen pisteen rinkan jättämiselle ja jonottamaan kanssani turvatarkastukseen. Sitten hän vihdoin jätti minut ja pääsin kansainväliselle puolelle ilman saattajaa. Olin ihan pikkasen hermostunut, sillä en tiennyt mitä olin tehnyt väärin saadakseni sellaisen kohtelun. Passintarkastajan suomen kielen taidot ja vitsit saivat minut lopulta rentoutumaan :)
VastaaPoistajoo - tuo tunne jatkuvan tarkkailun alla olemisesta ei kyllä jätä kovinkaan suostuisaa viimeistä vaikutelmaa maasta...
PoistaTuo on kyllä hyvä, jos ovat lakanneet leimaamasta passeja, Israelin leimasta on on aikoinaan ollut hiukan haittaakin. Turvatarkastukset Israeliin tai Israelista ovat kyllä tavanneet olla tiukkoja, mutta parempi sekin kuin että jotain sattuu.
VastaaPoistakyllä se matkaajan elämää kummasti helpottaa!
PoistaUuh mikä megapostaus. Tuossahan oli kaikki olennainen, ja vielä vähän enemmän : )
VastaaPoistaHyvä tuo tieto, että eivät enää leimaile passeja!
no tähän vähän pyrittiinkin :-)
PoistaJee, mielenkiintoinen (jaksoin lukea sanasta sanaan loppuu asti) ja kattava tietopaketti! Israel on maa, joka kiinnostaa, mutta ei ole koskaan kuitenkaan kiinnostanut niin paljon että sinne olisin lähtenyt. Mun kavereita asuu muutama maassa, ovat tekemässä jatko-opintoja, ja fb:n kautta välittyy mielenkiintoinen kuva paikasta. Ja on ollut hyvä huomata, että ihan tavallista arkea siellä eletään. Ruokakohteena Isreal kiinnostaa!
VastaaPoistanyt sinne pääsisi vielä halvallakin ja joo, ihan tavallista arkea siellä eletään :-) etenkin ruokamatkailijalle maa on kyllä aarreaitta <3
PoistaNyt alkaa kyllä entistä enemmän kiehtoa Israelissa käynti mutta olisko kuitenkin fiksumpaa mennä valmismatkalle? Tai saisko susta opasta muutamaksi päiväksi? ;)
VastaaPoistaOuto toi maastapoistumiskuulustelu, olisivat onnellisia että ihmiset lähtevät vapaaehtoisesti eikä karkottamalla. Mahtava juttu, ettei passiin tuu enää leimoja, oon kuullut kauhutarinoita siitä kuinka matkustaminen sen jälkeen kun on Israelissa vieraillut on ollut hieman haasteellista.
no mutta sehän onnistuu kyllä - minähän lähtisin takaisin koska vaan :-)
Poistatuo leima-asia on äärimmäisen tervetullut uudistus- hyvä että ovat vihdoin oivaltaneet sen.
Eikä mitä kokemuksia :D. Vähän naurattaa vaikkei tapahtumahetkellä ehkä niin hauskaa ollutkaan.. Piti lukea matkakaverille ääneen näitä. Mutta todella hyvä kooste! :)
VastaaPoistakiitos :-) toisen tragedia on toisen komedia..!
PoistaJos Israeliin rupee tekemään mieli (itse asiassa luettuasi sinun ruokajutun Israelista rupesi - tämä juttu taas käänsi mielen toiseen suuntaan… mm. ne jättimeduusat, voi apua. ), niin sitten kaivan taan tämän postauksesi esille, kattava tietopaketti. Tack :).
VastaaPoistatack för dig :-)
PoistaTämä on todella hyödyllinen postaus :) Vaikka Israel ei ole tällä hetkellä kovin korkealla matkustuslistallani, tiedän mihin tulla lukemaan infoa kun matka sinne osuu :) Kovin tuntematon paikka loppupeleissä itselleni ja myös varmasti monelle muulle.
VastaaPoistaja ihan turhaan - se on Lähi-idän maista kaikista helpoimmin lähestyttävä ja niin paljon jotain Dubaita mielenkiintoisempi!
PoistaMielenkiintoisia vinkkejä! Toi matkustusilmoitus on oikeesti tosi tärkeä ja hyvä mutta tosi harva oikeasti vaivautuu tekemään sen. Ei olisi iso vaiva. Tosi harvoin edes reissaajia muistutetaan siitä
VastaaPoistaon se etenkin tuolla suunnalla liikkuessa hyvä olla täytettynä nimim. yhden sodan ja evakuoinninkin kokenut :-)
PoistaTää oli hyvä postaus, itse kun Israeliin haluaisin matkustaa jo aika piakkoin. Outo homma kyllä toi turvatarkastus :(
VastaaPoistatodellakin suosittelen- ehdottomasti kokemisen arvoinen maa!
PoistaIhan loistavan kattava postaus Israeliin matkaamisesta - kiitos siitä. Nää turvallisuuskysymykset on kyllä aina mielessä tämän maan kohdalla, vaikka siellä ollessa on aina ollut todella turvallinen olo! :)
VastaaPoistanäinhän se on, mutta ihan samoilla linjoilla: äkkiä se tuolla unohtuu eilä olo ole sen turvattomampi kuin missään muuallakaan.
PoistaHyvä infopaketti! Kuulostaa tosin aikamoiselta prosessilta tuo maahantulo/poistuminen... Jordania kiinnostaisi kyllä erityisesti! :)
VastaaPoistaJordaniasta olen nähnyt vain Petran mutta se olikin rakkautta ensisilmäyksellä <3
PoistaKauheaa! En muuta osaa sanoa!
VastaaPoistaMutta erinomainen tietopaketti, todella kattava ja yksityiskohtainen!
toivottavasti näistä on mahdollisimman monelle hyötyä :-)
Poista