Tyylillä uuteen vuoteen - Dom Perignon 2004

For English, please click here

*  *  *  *  * 

VAROITUS: postauksessa mainitaan alkoholituote ja siitä puhutaan myönteisessä sävyssä antaen lähdekritiikittömälle lukijalle jopa käsitys että, kyseisen tuotteen nauttimisella on positiivisia ja mieltäylentäviä vaikutuksia niin mielialaan kuin yleiseen maailmankuvaan. Amatöörimäisyydessään suorastaan absurdit näkemykset ovat kuitenkin kirjoittajan henkilökohtaisia ja yksityishenkilönä esitettyjä. Niinikään tuotesijoittelun keskiössä esiintyvä pullo on (jonkun) omalla rahalla ostettu eikä sponsoroitu sisältö joten ei siten millään lailla voi rikkoa typeristä uusista alkoholimainontasäädöksistä vastaavien, liikaa aikaa ja valtaa omaavien viranomaisten näkemyksiä.

*  *  *  *  *  

Joulunpyhät menivät varsin onnistuneesti perheen parissa. Ihan suunnitelmien mukaisesti söin ihan liikaa ihan kaikkea. Marsipaaniansaankin kävelin vasta välipäivinä tuhotessani aikani kuluksi toimistoon unohtuneita ylijäämäsuklaarasioita. Eikä joulunaikaa ainakaan huonommaksi tehnyt myöskään paketista löytynyt uusi, jo pitkään haaveissa siintänyt objektiivi. 

Ja vieläkin kutkuttavamman loppuvuodesta teki jo muutama päivä ennen joulua kotiin tiensä löytänyt Naapurinpojan yllätys: Dom Perignon 2004. Oli mennyt Alkoon aikomuksenaan yllättää minut surkean päiväni jälkeen jollain hyvällä Pinot Noirilla, mutta olikin sitten poistunut kainalossaan jotain ihan muuta. No, saipahan ainakin oppia, että kyllä minutkin näköjään on mahdollista hiljaiseksi saada."2004 oli hyvä vuosi," olivat ainoat sanat, jotka kykenin epäuskoltani henkäisemään. 

Vaikka shampanjoita (ja vielä oikein hyviä sellaisia!) tuli kuluneen vuoden aikana nautiskeltua useastikin, on tuollaisiin rauhassa esimerkiksi vuosikymmenen verran kypsyneisiin ja kehittyneisiin shampanjoihin tutustuminen hyvinkin harvinaista herkkua. 

Ensimmäinen kerta oli se vuoden 2002 Piper-Heidsieck jonka ajatteleminen saa vieläkin herkistymään. Tällekin yksilölle luvattiin oikeissa säilytysolosuhteissa lupaavaa kehitystä vielä ainakin toiset 15 vuotta. 

Me jaksoimme hillitä itsemme tasan 22 päivää.

Toki olin uuden vuoden vastaanottoamme varten tehnyt ruokaakin, jonka toimivuutta illan jalon juoman kanssa jännitin melkein yhtä paljon kuin kengurun riittävää kohmeisuutta (ristinsä se on kannettavana meistä ihan jokaisella...)

Pöydästä löytyi yhdeksi viime aikojen suosikeista noussutta kalacevicheä, tällä kertaa crustadikuorissa tarjoiltuna...

ja inkiväärillä, chilillä, valkosipulilla ja limellä marinoituja ja pikaisesti grillattuja jättikatkaravunpyrstöjä korianterisella avokadomoussella...

... buffala-mozzarellalla ja prosciuttolla täytettyjä viikunoita...

...sekä rosmariinissa ja rosepippurirouheessa pyöritettyä, pikaisesti paistettua ja sitten pakastettuna ohuiksi höylättyä kengurucarpacciota. Ihan kiitettävä ruokamaraton taas, kahdelle hengelle. 

Pullon vihdoin avautuessa oli ilmassa todellakin suuren urheilujuhlan tuntua. Vaaleaa olkea muistuttavan hennon värinen shampanja yllätti varsin sähäkän pirteällä, hedelmäisellä ja hapokkuutta lupailevalla tuoksullaan, joskin itse maku olikin hyvin erilainen kuin odotimme. Pelkästään Pinot Noirista (52%) ja Chardonnaystä (48%) koostuva shampanja oli toki hyvin kuiva, kuten odottaa saattaa (sokeria vain 6 g/l), mutta todella miellyttävällä tavalla. 

Yleisvaikutelma oli hienovarainen, tasapainoinen ja ah, niin elegantti sen pienten kuplien hyväillessä kieltä kuin... no, kyllähän te jo arvasittekin: sateenkaaripilvissä kirmaileva lauma yksisarvisia. Useammassakin lähteessä shampanjaa luonnehdittiin vivahteikkaaksi, mutta ei kumpikaan edes meidän vilkkaalla verbaliikallamme varustetuista koemaistajista ollut varautunut näin monitasoiseen kokemukseen. 

Loppujen lopuksi päädyimme tuijottamaan pöydälle laskettuja lasejamme hiljaisen hartauden vallassa. Sanoja vain ei löytynyt. Huikea shampanja. 

Pää pyörällä ja hetkestä huumaantuneenakin minä pitäydyin luonnehdinnoissani varsin perinteisissä käsitteissä: mineraalisuutta, paahteisuutta, hienoista mausteisuutta ja briossisuutta, joo. Samaan aikaan kepeän hienovarainen, mutta tyylipuhtaudessaan vaikuttava. Pehmeä mutta omapäisen vahva. 

Shampanja tuntui kehittyvän koko lasillisen ajan ja onnistui joka siemauksella yllättämään jollain uudella vivahteella. Pitkässä, täyteläisessä jälkimaussa oli aistittavissa myös hiivaisuutta, mutta pehmeällä, miellyttävällä tavalla. 

Naapurinpoika, tuo sommelierien kauhistus kaikkialla, on tähän mennessä onnistunut löytämään kokeilemista viineistämme mm. "tummaksi lakatun sellon sointia", "pullistuvia purjeita" ja "selkeän häivähdyksen Itämerta" ja tämänkin pullon arviot jatkoivat hänen omintakeista linjaansa. "Tummaan purppuraan pukeutunut aristokraattinainen". "Caravelle-piipputupakka". "Japanien mustien laivojen kohtaamista (kurofune) muistuttavaa suvereeniutta". Omassa rankingissani tämä taistelee kärkipaikasta sen Piper Heidsieckin kanssa, mutta hänen kohdallaan tämä meni kirkkaasti johtoon.  

Kuninkaallinen tämä shampanja toki onkin. Ja nimenomaan aristokratiaan syntynyt, sormenpäitään myöten vuosisatojen aikana DNAhan hitsautunutta omanarvontuntoa ja eleganssia henkivää. Ei sellainen itsensä onnekkaan avioliiton myötä oikeaan perheeseen itsensä nainut, bikinikuvistaan tunnetuksi tullut D-luokan realityjulkkistyrkky.

Kovin on aristokraattisuus mieltäylentävyydessään tosin tarttuvaa: vain hetkeä myöhemmin kuulin seuralaisen lasia ihastellen miettivän että "tätä pitäisi ostaa varastoonkin". En hennonnut osoittaa Ikean pölyisen keittiöhyllynalusen toimittavan meillä sen varaston virkaa tai huomauttaa, ettei meillä todennäköisesti ollut varaa tähänkään pulloon. 

Mutta sitä se tekee, hyvä shampanja. Se nostaa arjesta, ripottelee maailman hetkeksi täyteen kultapölyä joka saa huomisenkin näyttämään kirkkaammalta ja valaa uskoa siihen, että kaikki menee sittenkin hyvin.

Ja se ruoka? No toimihan se. Paistettujen äyriäisten ja valkoisen kalan kanssa tämä on omimmillaan. Hennon sitruksinen hapokkuus tasapainotti avokadomoussen kermaista täyteläisyyttä ja kalacevichen kanssa tämä oli (kuten shampanjat tuppaavat olemaan) ihan täydellinen pari (kohtuutta kuitenkin sen chilin kanssa!). 

Mutta ihan parhaimmillaan tämä on sellaisenaan; kahden kesken, kynttilänvalossa, Django Reinhardtin sävelten muuttaessa ympäristön katukivetyksellä kuunvalossa kylpeväksi pariisilaisravintolaksi... rakastuneena. Ja tiarapäissään. 

Vuosi 2004 oli hyvä vuosi. Ja vuodesta 2015 tulee vieläkin parempi. 

Cin cin!

___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?