torstai 15. tammikuuta 2015

Blogi 2 v!

For English, please click here


* * * 

Blogi viettää tänään kaksivuotissyntymäpäiviään. Itse olen tuossa samassa ajassa tosin vanhentunut ainakin viisi...

En minä kyllä oikein ymmärrä mihin se aika on mennyt, mutta kyllä tuon kuva-arkiston läpikäyminen osoitti että aika paljon sitä aikaa on tosiaan tuolla keittiössä ja koneen äärellä vietetty. 

Vaikka ruokaa tein toki jo ennen blogiakin, niin huomaan suhtautuvani siihen blogin myötä ihan eri lailla. Vakavammin. Ja samaan aikaan kuitenkin avarakatseisemmin ja uteliaammin. 

Aikaa, vaivaa (ja rahaa) tuohon ruokaharrastukseen menee tätä nykyä enemmän kuin koskaan, mutta eipä sen tuomaa iloa ja onnistumisen tunteita voi rahassa mitata. Ja ne ovat onneksi sellaisia asioita, joita pääsee myös jakamaan rakkaiden ihmisten kanssa sunnuntailounaspöydässämme. 

Omat taidot ovat näiden kahden vuoden aikana kasvaneet, sen uskaltaa huomata jo itsekin. Niin keittiössä kuin kameran takanakin. Tuo jälkimmäinen onkin varsin olennainen osa bloggausta ja on niinikään osoittautunut (vatsalaukkuni lailla!) varsin pohjattomaksi rahareiäksi. Blogin nähdessä päivänvalonsa oli minulla kamera jossa yksi linssi. Mistään kuvankäsittelyohjelmista en ollut kuullutkaan. Ja kuvat olivat sen mukaisia...

Kuluneen vuoden aikana on talouteen ilmestynyt jalusta, Lightroom, pitkään haaveissa ollut 50-millinen linssi ("ajatella, että kaksi tuumaa voi tehdä naisen noinkin onnelliseksi", tuumasi Naapurinpoika...), päivänvalolamppu ja roppakaupalla kuvausrekvisiittaa. Ja kyllä sen eron vain huomaa. Innostustakin on ihan uudella lailla. 

Samaan aikaan kun taidot (ja se usko omaan itseensä ja tekemiseen) kasvaa, kasvaa kuitenkin myös itsekriittisyys. Onko tämä kuva nyt tarpeeksi hyvä vai voisiko se olla vieläkin parempi? Onko tämä resepti nyt siinä kunnossa, että sen voi blogiin laittaa vai kaipaako se vielä vähän työtä?

Onneksi sitä tukea ja kannustustusta tulee niin teiltä kuin kotoakin. Ei tätä(kään) blogia ilman noita tekijöitä pyöritettäisi.

Kaikista viime vuoden aikana tapahtuneista oppitunneista, edistysaskelista ja muutoksista suurin oli tuo muutos blogin taustajoukoissa. Vuosi sitten julkaistussa syntymäpäiväpostauksessa kerroin vihdoin teillekin parisuhderintamalla tapahtuneista kipeistä uudelleenjärjestelyistä. Mutta vähänpä osasin vielä tuossa vaiheessa aavistaa: vain reilua viikkoa myöhemmin pyörremyrskyn lailla kuvioihin ilmaantunut Naapurinpoika järjestikin elämäni ihan ennennäkemättömällä lailla uusiksi. Eikä tuo ensimmäinen vuosi ole helppo ollut meistä kummallekaan. Kun ei me vissiin itsekään niin kovin helppoja olla...

Erinäisten myrskyjen jälkeen tulevaisuus näyttää taas valoisammalta kuin aikoihin. Kulunut vuosi on kartoittanut paitsi tutkimusmatkaamme ruokaan, myös toisiimme. Te olette jakaneet matkamme ensimmäisestä hänen koskaan syömästä ruoastani (Vitello tonnato karitsankielestä), päivään Fiskarsissa jona häneen rakastuin, yhteenmuuttoomme ja oppituntiin siitä, miten se Penne Arrabbiatan tomaattikastike kehittyy ja kypsyy pitkän hauduttamisensa aikana (oppitunti, joka on näemmä sovellettavissa moneen muuhunkin asiaan elämässä...!) Aikaisemmin varsin tyytyväistä elämää niiden tehtaan äitien tekemien eineseväiden kanssa viettäneelle Naapurinpojalle kulunut vuosi on etenkin ollut täynnä ahaa-elämyksiä (ja erinäisiä katalonialaisia kestomakkaroita).

Myös viineistä on tullut opittua tämän vuoden aikana varmaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin, paitsi eri tastingien, ruokaa ja viiniä yhdistelevien reseptikilpailujen kuin Viinimessujen ja Viiniristeilyn annin ansiosta. Ja shampanjaankin on ollut ilo tutustua, niin Ceesta Shopin tastingissä kuin Mummillakin

Monen monta hyvää ateriaa vuoteen on mahtunut myös vieraissa pöydissä. Olemme syöneet itsemme onnellisiksi niin erinäisissä Helsingin ravintoloissa (joista Ragù Jumalan karitsoineen oli ehkä tämän vuoden ykkönen) kuin lukuisissa ruokatapahtumissakin: Herkkujen Suomessa, Streat Helsingissä, Taste of Helsingissä ja tuoreeltaan Länsi-Uudenmaan ruokakierroksellakin

Ulkomaanreissut jäivät tänä vuonna vähiin päivää Tukholmassa ja Tallinnan pyrähdystä lukuunottamatta.  Lyhyeksi jäänyt kesälomakin kun kului niinikään noihin Uudenmaan helmiin tutustuessa. Fiskars tulee aina olemaan meille erityinen paikka,  mutta kovin auvoista oli myös Nauvossa. Ja Hangossa

Odotan tulevaa blogivuotta jo innolla. Kainalossa ihminen, joka hymy huulillaan selviytyi niin Tukholman foodiekierroksen kuin MS Gracen viiniristeilynkin kaltaisista ruokamaratoneista, jaksaa tsempata kun itsellä usko loppuu, yllättää silloin kun sitä eniten tarvitsee, tiskaa paremmin kuin minä ikinä eikä koskaan valita kuvatessa kylmenneestä ruoasta. 


*  *  *  *  *

Sesonkien mukaan eläminen on meilläkin vahvistunut. Possu-omena-sieni-täytteiset raviolit varsinkin sykädyttivät sydäntä: itsetehty pasta, ystävän keräämät sienet, työkaverin kasvattamat omenat, toisen työkaverin viljelemä salvia... Oi ja oi. 

Kotimaiset, lähituotantona (väliin niinkin läheltä kuin siitä työkaverin pihasta!) viljellyt kasvikset ovatkin paitsi fiksu, myös edullinen valinta. Tämän vuoden suurin hullaannus oli kurpitsa, joista valmistuneet kurpizza, risotto sekä gnocchit valkosipulivoissa rapeaksi paistuneiden salvianlehtien kanssa olivat yksiä omia suosikkejani. 

Kastanja-ruusukaali-pekonipaistoksen myötä aloin myös oivaltaa, minkä takia jotkut niin kovin tuosta ruusukaalista intoilevat. Herranjumala että olikin hyvää!




Blogista haettiin myös enemmän ja enemmän gluteenittomia reseptejä. Leivonnassa keliakia voikin olla varsin haastava eivätkä omatkaan kokeilut ole aina psykoosia kummempaa tuottaneet, mutta niin appelsiini-rosmariini-polentakakku kuin sitruuna-polenta-unikonsiemenkakku olivat niin hyviä ja meheviä että niitä tehtiin useampaankin otteeseen. Osoittautuivat oivaksi keinoksi päästä eroon niistä suurtalouskeittiökokoisista polentapusseista joita huomasin kauppareissuiltani aina kotiin "kaiken varalta" raahaavani...




Niinikään kasvisruoka kasvatti suosiotaan. Vuoden kohokohdat tuolla saralla olivat teidänkin suosikeistanne löytynyt punajuuririsotto, paahdettu aloo gobi sekä panzanella




Kasvissyöjää minusta ei tule (enää) koskaan. Sen sijaan pyrin blogissakin korostamaan kestävämpää kulutusta: että suosittaisiin kotimaista tuotantoa ja luomua mikäli vain mahdollista. Mieluummin harvemmin mutta parempaa. Possu on yllättänyt monimuotoisuudellan myös Naapurinpojan ja possu onkin yksi niistä lihoista, missä sen luomun myös maistaa. Kokeile vaikka tätä filippiiniläistä possunkylkeä!

Toinen asia, mihin toivoisin blogin reseptien innostavan lukijoita on se koko eläimen hyödyntäminen: että jätettäisiin ne kalliit fileet sinne hyllyyn ja otettaisiinkin sen sijaan vaikka possua niskasta kiinni. Tai opeteltaisiin hyödyntämään sisäelimiä. Hitaalla hauduttamisella saadaan uskomattomia tuloksia vähällä vaivalla ja noissa vähemmän käytetyissä ruhonosissa on lisäksi niin paljon enemmän makua!

Kulunut vuosi näki blogissa myös ennätysmäärän ankkaa, etenkin confitina. Että voi ollakin hyvää... Mutta toinen vuoden suosikiksi kohonnut raaka-aine olivat kanansydämet. Etenkin teriyakimarinadissaan. Ja kananmaksaresepteistä tämä portviinillä aateloitu annos oli ainakin yhtä hyvä kuin syyrialaisittain valmistetut kananmaksat!

Liharuoista ihan ehdoton suosikkimme oli se vahinkolaukaus; yön yli haudutettu häränhäntäragù. Jonka resepti saatiin lopulta tänne blogiinkin




Myös meren antimia meidän silakkahullussa taloudessamme nautittiin. Ei nyt ehkä ihan niiden suositusten mukaisesti useampaa kertaa viikossa mutta sitäkin monimuotoisemmin. 

Pöydässä (ja blogissa!) nähtiin niin silakkaa, jokirapuja, simpukoita ja mustekalojakin. Vuoden parhaat tällä saralla? Kookos-korianteri-chili-silakka, espanjalaiset simpukat, kalaceviche (jota nähtiin myös uudenvuodenpöydässämme!) sekä mm. sherryssä haudutetut pikkumustekalat.




Vaikka Andalusian auringon alle ei tänä vuonna ehdittykään, pysyi se silti rakkaana inspiraationlähteenä ja tapas-arkistoon tiensä löysi mm. tämä helppoakin helpompi, punaviinissä haudutettu chorizo.




Makumatkoja tehtiin lisäksi toiseen rakkaaseen maailmankolkkaan: Lähi-itään. Ehdottomasti suosittelemisen arvoisia ovat ainakin marokkolainen appelsiini- granaattiomena-pistaasisalaatti, sambousek-piiraat (joita kollega tuossa vieressä juuri suunnittelee seuraavaksi tekevänsä!) sekä libanonilainen lammaspizza, josta kunnia menee tosin yhden vuoden kovimmista keittokirjoista pamauttaneelle Liemessä-blogin Jennille




Katukeittiö oli muutenkin kovassa huudossa ja sille tehtiin kunniaa myös täällä. Huh, huh tuota ankkaconfit-burgeria... Polentaranskalaisia on myös tehty vaikka kuinka monta kertaa. Ja aina ne ruokailijat hurmaavat...!




Toinen kovasti suosiotaan omassa keittiössäni kasvattanut keittiö on Aasia, joka on inspiroinut kaikkea mahdollista ihan silakoista lähtien. Se on myös loistava inspiraationlähde kasvisruokiin sekä gluteenittomiin ja maidottomiin ruokavalioihin ja niinpä tuo miso-sesam-dressingistä potkua saava mungpapunuudeleista tehty salaatti oli myös yksi koekaniinieni kehutuimpia. Myös tuota thaivaallista pihvisalaattia tullaan tekemään uudestaan. Parsakauden paras resepti oli puolestaan tämä parsatempura!




Kuluneena vuonna kisaltiin myös erinäisissä reseptikilpailuissa. Voittoa ei tullut tosin mistään... Vaan opinpahan jotain. Niinkuin syömään taas vähän paremmin juustoa: nuo prosciutto-brie-päärynäpizzat olivat nimittäin ihan älyttömän hyviä!




Ja ehdittiin sitä näköjään jossain vaiheessa leipomaankin. Ei tosin tarpeeksi usein kuten työkaverit ovat selväksi tehneet... Jo Instagramissa ihastusta herättivät tuoreeltaan minimuffinsivuoissa paistamalla uusiksi tuunatut piparit ja kehuja keräsi (mm. Hyppyhiirenkin blogissa) myös juhannuksen iloksi leivottu krapulantappajan nimellä kulkenut kylmäsavuporo-suolakurkku-punasipulipiirakka

Syviä huokauksia sai ruokailijoilta osakseen myös vuohenjuustolla ja rosmariinilla piristetty raparperipiiras. Pysyvään arsenaaliin jäävät ehdottomasti myös Suolaa & Hunajaa- blogin Jonnalta löytynyt pettämätön pitaleipäohje




Viime vuoden 202 postaukseen mahtui paljon muutenkin bloggausta, ruokaa ja ruokakulttuuria sivuavia postauksia. Näistä ehdottomasti luetuimmaksi kiilasi suomalaisen alkoholipolitiikan yksisilmäisyyttä ruotiva Viinan perkele

*   *   *   *   *

Iso kiitos teille kaikille kommenteistanne, palautteestanne ja mukanaolostanne. Pysykäähän kuulolla vastaisuudessakin - tulossa on kaikenlaista kivaa!

Ja mitäs ne synttärit ilman lahjoja olisi? Niinpä kaikkien tätä postausta kommentoineiden kesken arvotaan keittokirjakiertomatka maailman ympäri Vera Jordanovin (kyllä, sekin on nyt keittokirjailija...) matkassa. Sana on siis vapaa! Minkälaista ruokaa ja menoa te haluaisitte blogissa nähdä? Mistä te olette erityisesti tykänneet? Mistä taas ette? Mitä haluaisitte lisää?

Veran Don't Miss a bite- kirja arvotaan kaikkien vastanneiden kesken 22.01.2015, joten muistathan jättää yhteystietosi!




EDIT 22.01.2015: Arvonta on suoritettu ja voittajaan oltu yhteydessä.  Kiitos kaikille osallistumisesta ja pysykää mukana vastaisuudessakin - pian taas arvotaan iloksenne pientä luksusta arkeen...!

_______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


32 kommenttia :

  1. Onnea 2-vuotiaalle! häkellyttävän paljon olet kyllä ehdinyt kahdessa vuodessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no paljon on jäänyt vastaisuuden varallekin. Niinkuin dieetin ja maaratontreenin aloittaminen... ;-)

      Poista
  2. Mitä? Vasta 2 vuotta? Sähän oot ollu aina! :)

    Onnea 2v!

    VastaaPoista
  3. Onnea upeasta blogistasi ja kiitos kahden millin nauruista :D On ilo käydä kylässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sun kaltaisille leideillehän me rullaamme esiin punaisen maton :-) kiitos käynneistä!

      Poista
    2. Ei kannata, mä kompastun siihen ensimetreillä ja se ei ole kaunis näky :D Tai ehkä on, ainakin huvittava!

      Poista
  4. Onnea!
    Tässä vastausta blogeihin hurahtaneelta ruokatumpelolta, joka syö hyvin netissä, mutta kotona on sitten eri asia. Eniten olen tykännyt mustekala (ynnä muut seepiat, joiden kanssa olen edelleen sekaisin) -posteistasi. Siis kerran 10 v sitten olen syönyt, tykkäsin, mutta harrastamattomuus ja olosuhteet... Postaamalla niistä lisää saatat jossain vaiheessa innostaa monia muitakin ihmisiä lopulta lonkeroiden ulottuville. Oli se sitten ulkomaat, ravintola tai niitä myyvä kauppa. Myös se on kiva, että päästät pienen määrän omaa elämääsi blogiin. Keittokirjaakin on hauska joskus lukea, mutta blogi tekee siitä ihan eri kokemuksen.
    En tosiaankaan osaa sanoa, mitä haluaisin blogiin lisää... vai oletko postannut ainakin jotain kaikista ruokakulttuureista, joiden parissa olet ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiiiiiiiiiitoooooooooooooos! ihanaa että joku on noista lonkeroista innostunut - lisää on tulossa! otan nyt harteilleni tuollaisen epävirallisen mustekala-ambassadöörin viitan - tavoitteenani on saada seepiat lähisiwojen hyllyille vuoteen 2018 mennessä :-) Arvaas vaan kuinka sekavaa niiden maailma on kun bloggaa kahdella kielellä: on cuttlefish, calamari, squid... tursas (?), mustekala, seepia...luulisin että olen kaikista kulttuureista blogannut ja kokannut - nuo ruokamuistot ja matkat elävät sen verran vahvasti mielen (ja kielen) päällä, että tavoite se on ainakin ollut. Ihanaa kun olet mukana!

      Poista
    2. Hei sinnekin! Vastauksesi hurmasi niin, että lohdutuspalkinto (keittokirja sekin!) on tulossa!

      Poista
  5. Onnea! Mielettömät ruoat, kuvat ja koko blogi!
    Kuola valuu aina uusia postauksiasi katsellessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miehän ihan liikutun - kiitos ja kiva kun olet mukana :-)

      Poista
  6. Onnittelut ihanainen:) On ollut ihanaa tavata sinua ja minulle kesällä tarjoamasi ateria oli mitä herkullisin.'Bloggaaminen on kyllä antoisaa ,vaikka tosin olen siinä hieman yksinäinen täällä kaukana,kun en pääse kaikkiin kemuihin;D Ja tosiaankin ,taidot kasvavat bloggatessa,sun pitäisi nähdä ne mun yli 6 vuoden takaiset kuvat blogissa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, kiitos :-) uusien ihmisten tapaaminen on kyllä ollut huippua. Vähän niinkuin treffeillä käyminen ilman paineita ;-) Ja ihan varmasti nähdään vielä uudestaankin x !

      Poista
  7. Onnea, onnea ihan hurjan paljon! Hieno on blogisi ja ihan mielettömän aktiivisesti olet kerennyt bloggailemaan. Miten sä nainen kerkiät?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jaa-ah. muuta ei paljon tuu sitten varmaan tehtyäkään :-) kollega kysyi kerran että "kuka ne kaikki ruoat syö kun itse olet kuitenkin tuommoinen melkein normaalipainoinen" ;-)

      Poista
  8. Onnittelut ja kiitokset myös minulta :)

    VastaaPoista
  9. Onnittelut upeasta Blogista! Mahtavaa, mitä kaikkea siihen onkaan mahtunut ja niin monipuolisesti, että varmasti kaikille lukijoille on jotain mieluisaa! Itse bongasin blogisi viime syksynä ja jäin heti koukkuun, olen siis lukenut kaikki postauksesi ja innostunut, hymyillyt, ideoinnut ja inspiroitunut, yes! Etenkin mustekalareseptit ja äyriäiset ovat vienneet sydämeni, aivan ihania! Olen samaa mieltä, että myös tuntemattomampia aineosia, kuten kanan sydämiä tai broilerin maksaa pitäisi käyttää enemmän, joten ilahduttavaa saada tuonkaltaisiakin reseptejä. Kiitos edellisistä ja uusia odotellen!
    anu.nyman@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jes :-) mahtavaa saada tuollaista palautetta - suurkiitos kun olet mukanamme :-) onnea myös arvontaan xxx

      Poista
  10. Onnittelut!
    Löysin blogisi heti silloin, kun aloit sitä kirjoittamaan. Itse Andalusiaan rakastuneena, blogisi oli balsamia haavoilleni, kun mm. Cadizin jouduin taakseni jättämään. Alkuaikoina blogisi oli jotain ainutlaatuista ja siitä huokui myös rakkautesi Andalusiaan(nykyään siitä huokuu rakkaus Naapurinpoikaan ja se pelastaa usein kurjan päiväni, sillä onhan rakkaus parasta maailmassa)
    Alkuaikoina blogisi oli jollain tavalla ihanan "kotikutoinen&rouhea" ja aina sitä lukiessani tunsin Salobrenassa syömieni, maailman parhaiden häränhäntien maun suussani ja tunsin sen suloisen hikinoron valumisen rintavaossani kavutessa mäkeä ylös kohti Alhambraa.
    Edelleen seuraan blogiasi, vaikkei se enää "puhuttele" minua, ihastelen hienoja kuvia ja kirjoitustyylisi on loistava.
    Silti sydämeeni jäi kaipuu vanhaan Andalusian aurinkoon.
    Toivottavasti Onni potkaisee minua ja voitan kirjan ja muutun yhtä jumalaiseksi kuin kirjoittaja itse.
    Aurinkoista kevättä sinulle ja Naapurinpojalle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kauniista sanoistasi. Suunnitelmissa on vielä monta, monta reissua Andalusiaan, seuraava kohde on ehdottomasti tuo Cadiz. Toivottavasti mielenkinto säilyy sitä odottaessakin :-) Onnea arvontaan ja uuteen vuoteen!

      Poista
    2. Hei, arpaonni oli myötä ja sähköpostia Sinulle lähetetty! Onnea!

      Poista
  11. Ihana blogi ja sen kirjoittaja <3

    Tämä ei osallistu arvontaan, mutta onnittelut on pakko laittaa tulemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi muruaakkoseni <3 illalliskutsuja tulossa ihan varmasti vielä lisää :-)

      Poista
  12. Illanistujaisruokavinkkejä aina kaipailtas.. Noi cocktailtikut alkaa olla aika nähty ;) blogissa on kauniita kuvia ja hyvä kirjoittaja! Sydämelliset onnittelut <3 Instan puolellakin seuraillaan :) osallistun innolla arvontaan!

    kati-ruotsalainen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa että elämässä juhlan aiheita riittää :-) Kiitos tsempistäsi ja onnea arvontaan!

      Poista
  13. Lisää kasvisruokaa! Tykkään sun kirjoitustyylistä:)

    luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos osallistumisesta - onnea arvontaan sinullekin :-)

      Poista
  14. Onnea 2-vuotiaalle! Uskallan sanoa että sinulla on kyllä Suomen parhaimman näköinen ruokablogi, kuvat ja reseptit ovat ihan huikeita! Fanitan...; ) Barcelonasa kaksi vuotta asuneena kaihosta kuolaten luen kaikkea Espanja-aiheisia juttuja, omalla To do-listalla on mm. pimientos con atun- tonnikalalla täyteyt paprikat ja se ihana kastike. Jos sen salaisuuden saisi julki niin muchas, muchas gracias senorita! Ihanaa alkuvuotta 2015!

    Heli-Hannele/ Beach house kitchen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ah - sitä salaisuutta selvittelen itsekin mutta heti kun sen löydän niin kanssanne jaan :-) Muchas gracias kun olet mukana ja hurjasti onnea arvontaan!

      Poista
  15. Onnea blogisynttärien johdosta! :) Postauksistasi uhkuu aina jotenkin sellainen nimensä mukainen lämmin ja aurinkoinen tunnelma, mikä onkin ehdoton lempparijuttuni blogissasi! Ihanista resepteistä ja upeista kuvista puhumattakaan - joita on muuten paljon, vuosivauhtisi on vähintäänkin päätähuimaava! Toivottavasti muistat syödä välillä ;) Ei muuta kuin aurinkoista ja ennen kaikkea maukasta uutta blogivuotta sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no syöminen onkin kyllä yksi asia jolle on tälläkin aikataululla näyttänyt löytyvän tilaa... :-) Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan :-)!

      Poista