Vieraskynä: Naapurinpoika avautuu

Aina silloin tällöin blogimaailmassa kiertävät haasteet singahtavat myös minun kohdalleni. Yleensä ne tähtäävät siihen, että bloggari paljastaa jotain uutta itsestään; raottaa sitä ovea maailmaansa ja päästää lukijan taas hieman lähemmäksi.

Vaikka blogini tasapainottelee yhä kasvukivuissaan ja hakee jalkojaan sen suhteen, kuinka paljon elämästäni siellä näytän, niin onhan tässä erinäisten elämänmuutosten myötä tullut jaettua teidän kanssanne aika paljon. Varmaan enemmän kuin aluksi olin ajatellutkaan. Ja sen myötä teille on tullut myös esiteltyä noita Brittibroidin, Tukkataikurin, Tsatsikimestarin, Kasvissyöjän ja Kissabloggarin kaltaisia tärkeitä ihmisiä, jotka sen ruokapöytäni ja elämäni kanssani jakavat. Tuoreimpana tuttavuutena teille esiteltiin helmikuussa Naapurinpoika, jonka rooli niin elämässäni kuin blogissa kasvoikin sitten odotettua nopeammin odotettua suuremmaksi.

Yli 400 blogipostauksen verran olette matkaa kanssani nyt tehneet. Nyt teen historiaa ja luovutan kynän jollekin toiselle. Hyvät naiset ja herrat: Naapurinpoika! 

*  *  *  *  *  *  *

Ilmoittaudun syylliseksi siihen, että fuusiokeittiömme pinta-alasta (tai oikeammin tilavuudesta) on ollut viime aikoina luvattoman suuri osuus varattuna johonkin, mitä voisi parhaiten kuvata dekadenssiin vajonneena kirjastona. Mitä se on kyllä ollutkin - muuttomme yhteydessä keräsin jostakin suunnattomia mielenvoimia karsiakseni kirjastosta ne teokset, joiden varalle minulla ei ollut suunnitelmia edes menneisyydessä.

Tuo menneisyys sisälsi joitakin riemukkaita hetkiä laadukkaan ruoan parissa. Toisinaan syötiin loistavasti, useimmiten herkullisesti, mutta yhtä kaikki aivan liian harvoin. Kirjallisuudessa pistin kuitenkin merkille vallankin Huovisen Veikon mielihyvällä laatimat ylistykset kulinarismille. Ne ovat joko lyhytproosan merkeissä tai päiväkirjan sivuille tallennettuja. Kaikkihan tietävät mainion veijariromaanin "Lampaansyöjät", joka suorastaan tihkuu mehukkaita kastikkeita, mureaa lihaa ja ylipäätään sellaista reippailumieltä, jonka toisinaan pelkään jo kadonneen ajastamme.

Mainiossa novellissaan "Juhla-ateria Tenkkelemäaavalla" Veikko vie itäiseen Lappiin helsinkiläisen loistoravintolan keittiömestarin, Topi Schroderuksen. Poromiehet ovat karskeja eränkävijöitä. Tästä syntyy jännite, joka saavuttaa huippunsa pian Kalttopää-Teroin ja Schoreduksen muutoin lyhyessä sananvaihdossa:

-Mitä sie nyt teet, kysyi Kalttopää-Teroi.
-Temperoin viinin, sanoi Schroderus.

Niinhän siinä käy, että poromiehet aikansa Schroderuksen aterioita nautittuaan saattavat hänet maantielle, ja maksavat lopputilin. Mutta tässä on kysymys kahden erilaisen maailman kohtaamisesta, ja vaikka minua voisi pitää lähempänä poromiestä kuin keittiömestaria, olen puolestani iloinnut lujasti niistä aarteista, joista olen sittemmin päässyt osalliseksi, ja joista tekin hyvät lukijat olette nähneet reseptien sekaan kätkettyjä valokuvia.

Huovinen kirjoitti poikkeuksellisen runsaasti ruoasta. Esimerkiksi novellissaan "Elämää lihakaupoissa" on kuvattuna maailma, joka on lähellä ihmistä, maailma joka saa ihmisen hyrisemään onnesta ja olisi oikein käytettynä tae maailmanrauhasta. Annetaanpa Veikolle puheenvuoro:

"Hyvin varustettu lihakauppa on inhimillisen kulttuurin kaikkein rohkaisevimpia ja rehevimpiä ilmentymiä. Tekisi mieli väittää, että lihakauppa on elämänläheinen paikka, koska sieltä saa tärkeitä ravintoaineita. Lihapuoti on aikansa ja kansansa kuvastin. En tiedä onko joku sanonut: Hyvä lihakauppa, mukava kuningas, onnellinen kansa."

Keittiömestareista, Veikko Huovisesta ja liha-alan vähittäiskaupasta siirrymme likemmäksi tätä päivää ja niitä ilmiöitä, jotka liittyvät siihen millainen on elämä ruoanlaittoon ja ruokaan intohimoisesti suhtautuvassa taloudessa. Se tarkoittaa aivan samaa kuin taiteilijan ateljee, jonka etuoikeutettuna saan nähdä päivittäin, ja joka yllättää minut alati ei vain taideteoksin mutta myös luomistyönä, sellaisena joka innoitti minut näkemään hänessä samurain ja miksi minulle oli välittömästi selvää, että tahdoin osoittaa tämän hänelle laadukkain keittiöveitsin.

Kun tässä yhteydessä käytän feodaalisen Japanin historiallista arvonimeä, teen sen koko sydämestäni. Olen toki harrastusteni kautta perehtynyt aihepiiriin, en käytä sanoja varomattomasti. Muistan sen aamun: heräsin joutilaana, kuuntelin keittiöstä kuuluvia ääniä, avasin silmäni ja näin elävästi edessäni Tomoe Gozenin.

Syystä että olen kiinnittänyt huomiota ruokavaliooni, voin myös ilokseni mainita että korkealuokkaisista raaka-aineista valmistettu ruoka on ihmiselle erittäin terveellistä, ja että vaikka syön säännöllisesti tavalla jota voitaisiin kutsua runsaasti onnellisuutta herättäväksi, on tämä myös käytännössä heijastunut varsin myönteisesti habitukseeni ja yleiseen olemukseeni.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että terveellinen ruoka on juuri tätä. Se on intohimolla ja vakaumuksella valmistettua, se on ennen muuta taidetta, kunnianteko sille että ihminen on keksinyt syödä muutoinkin kuin henkensä pitimiksi. Olisi vaikeaa kuvitella esimerkiksi Ranskan hovia ilman että siellä nautittaisiin hyvästä ateriasta. Tai mitä olisi aatelisperheen sunnuntai, jos ravinnoksi tarjottaisiin vetisiä turnipseja, joita sitten jäystettäisiin sitä mukaa kun haaleaa vettä hörpittäisiin säröisistä emalimukeista.

Ruoka on kerrassaan ihmeellinen asia, jonka eteen on toisinaan hyväksi nähdä paljonkin työtä. Se työ palkitsee runsaasti tekijänsä, ystävät ja läheiset. Ja kun olen saanut kokea sen yhteisöllisyyden, joka blogosfäärissä vallitsee ja saanut tavata muutamia verrattomia ihmisiä, en voi kuin toivoa vastaavaa jatkossakin.

-Naapurin Poika.

____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?