Lähestyvä kesä tarkoittaa muutamaakin asiaa. Niinkuin grillikauden alkua. Ja erinäisiä juhlia. Ja nuo puolestaan tarkoittavat reseptikilpailuja! OivaPari-kisassa haettiin viinin kanssa naposteltavia herkkuja ja Kotitila.fi:n kisassa kehiteltiin grilliherkkuja possusta. Ja kyllä - taas kisataan!
Tällä kertaa vuorossa on Philadephia-tuorejuusto, joka haastoi bloggaajat kehittämään tuorejuustoa reseptissä hyödyntäviä pikkusuolaisia kevään ja kesän juhliin. Ja voin kertoa, että pää oli seota ideoiden suorastaan tulviessa mieleen - suolainen kun on aina ollut se minun juttuni makean sijaan.
Lopulta, viimeisimmältä Chez Mariukseen suuntautuneelta pyhiinvaellusmatkalta mukaan tarttuneen yltiösöpön minimuffinsipellin houkuttelemana, päädyin kehittämään nämä gluteenittomat minimuffinsit. Jotka ovat lisäksi yltiöhelppoja. Taikina valmistuu uunin lämmetessä ja sitä voi höystää ihan mielensä mukaan. Kylmäsavulohi esimerkiksi toimisi ruohosipulituorejuuston kanssa aivan loistavasti. Poron taas voi halutessaan korvata rapeaksi paistetulla pekonimurulla. Chorizo ja paahdettu paprika taas... no, eihän se voi olla kuin hyvää! Huomenna on tulossa vielä välimerellinen kasvisvaihtoehtokin!
Käyttämäsi muffinsipellin koosta tästä tulee 12-22 kpl
150 gr voita
2 rkl sokeria
2 kananmunaa
200 gr Philadelphia ruohosipuli-tuorejuustoa
1 dl maitoa
1 dl riisijauhoa
1,25 dl perunajauhoa
1,5 dl hienoksi jauhettua polentaa/ maissijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 dl kylmäsavupororouhetta (n. 50 gr)
1 dl hienonnettua punasipulia (n. 1/4 sipuli)
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl muskottipähkinää
Koristeluun: 200 gr Philadelphia ruohosipuli-tuorejuustoa, tuoreita yrttejä (esim. timjami)
Vatkaa pehmeä voi sokerin kanssa vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen vatkaten. Notkista tuorejuusto maidolla tasaiseksi ja kaada joukkoon. Sekoita jauhot keskenään ja sekoita niiden joukkoon myös sooda ja leivinjauhe. Kaada vähitellen muiden ainesten joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kääntele joukkoon sipulisilppu ja pororouhe. Mausta. Suolalle ei ole tarvetta, sillä kylmäsavuporo on itsessään sen verran suolaista.
Lusikoi muffinsivuokiin. Silikoninen on tässä ihan ykkönen - se ei vaadi voitelua eikä paperisia vuokia eikä siihen tartu mikään. Paista 200 asteessa muffinsivuokien koosta riippuen 15-25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä hammastikulla - sisusta saa jäädä hieman kosteahkoksi. Anna jäähtyä ja koristele halutessasi tuorejuustolla.
Ihan sairaan hyviä!
VastaaPoista.:Heidi
ihana kuulla :-)
PoistaOnpas söpösiä! Ja lisäksi näyttävät herkullisilta!
VastaaPoistaterkuin,
Teresa
aina pitää olla tilaa vähän söpöstelylle :-)
Poista