sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Travel Bloggers Give Back 2017- voita liput Matkamessuille!


Matkailu antaa paljon, mutta toisinaan se tarjoaa myös mahdollisuuden antaa jotain itsekin, kuten Travel Bloggers Give Back-tempaus osoittaa.

* * * 

Parhaimmillaan matkailu todellakin avartaa ihmisen maailmaa tuoden esiin paikkoja, kulttuureja, tapoja ja paikallisia erikoisuuksia, jotka paitsi opettavat ja viihdyttävät, myös pistävät miettimään ja kyseenalaistamaan. (helppoa se ei aina nimittäin ole: lisää voit lukea vaikka tästä Israel-Palestiina-konfliktissa reissaamista käsittelevästä blogipostauksestani)

Toisinaan ne myös avaavat silmät sille, että maailmassa on paljon ongelmia ja epäkohtia. Niinkuin vaikka ihmisryhmiä, joiden edellytykset tehdä elämästään mitään ovat käytännössä olemattomia vain sen vuoksi, mihin maahan, uskontoon, heimoon, ihonväriin, sukupuoleen tai kastiin he ovat sattuneet syntymään. 

Parhaimmillaan nuo kokemukset auttavat kuitenkin myös tajuamaan, että me kaikki olemme osa tätä ihmiskuntaa ja meillä on mahdollisuuksia auttaa ja aikaansaada kipeästi kaivattuja muutoksia. Vaikka sitten yksi kummilapsi tai hyväntekeväisyysärjestön kuukausilahjoitus kerrallaan. 

Jos jokainen meistä tekisi edes jotain pientä, syntyisi siitä jo aika paljon hyvää!



Tähän on tarttunut myös ryhmä suomalaisia matkabloggaajia, heidän joukossaan myös minä. 

Viime vuoden Matkamessuilla ensimmäistä alkanut Travel Bloggers Give Back- tempaus jatkuu tänäkin vuonna tammikuun lopussa Helsingissä 20.-22.1. järjestettävillä Matkamessuilla

Matkamme ovat antaneet meille paljon, nyt on meidän vuoromme yrittää antaa jotain takaisin. Viime vuonna avustuskohde oli Nepalin kastittomille lapsille suunnattu koulu, tänä vuonna monesta niin kipeästi apua tarvitsevasta hankkeesta kohteeksi valikoitui Plan Suomen projekti Laosissa. 

Hankkeessa tuetaan Bokeon läänin etnisten vähemmistöjen ja etenkin tyttöjen koulunkäyntiä ja voit lukea siitä lisää täällä

Kokosimme kuvistamme Matkamessuille valokuvanäyttelyn, jossa vierailijat voivat ostaa haluamansa kuvan valitsemassaan koossa: 10 x 15 - kokoisen vaikka postikorttina ystävää ilahduttamaan tai isommassa; A4- tai A3- koossa vaikka olohuoneen seinää koristamaan. 

Messujen lopussa myydään myös näyttelyyn osallistuvat 50 x 70- kokoiset näyttelykuvat. Jo tässä vaiheessa suurkiitos kaiken tämän mahdollistavalle Epsonille.

Lisäksi jokainen valokuvan ostanut osallistuu vielä arvontaan, jossa voi voittaa Matkapörssin lahjakortin!

Kävin joulunpyhinä läpi omia arkistojani ja yllättävän vaikeaa sitä oli omaa suosikkia valita. Kuvia on tuhansia, joista jokainen jollain tavoin erityinen. 

Niinikään aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, mutta tein heti alkuun sellaisen periaatepäätöksen, että lounaaksi syöty mustekala tai pakolaisleirin jonot eivät todennäköisesti sykähdyttäisi juuri kenenkään muun kuin allekirjoittaneen sydäntä. 

Samasta syystä karsin pois myös kaikenlaiset vallankumousten mellakointeihin ja kyynelkaasuiskuihin liittyvät kuvat (kyllä on muuten matkailu todellakin avartanut tämän bloggarin maailmankuvaa...!)

Tässä on lista omista suosikeistani. Valitkaa te niistä omanne - kommenteissa vastanneiden kesken arvotaan 8.1. kahden lipun paketti Matkamessuille, jossa pääset tutustumaan vaikka tuohon meidän näyttelyymme päätyneisiin kuviin ja tarinoihin niiden takana!

Muistathan jättää kommenttiisi myös yhteystietosi!


Matkaa on tullut tehtyä niin pilvien yläpuolella...


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_pää pilvissä
Pää pilvissä

...kuin merilläkin...


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_maailman merillä
Maailman merillä

... ja mitä eriskummallisimmilla kulkupeleillä.


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_kuumailmapallolla Kappadokiassa
Kuumailmapallolla Kappadokian yllä, Turkki


Löytyi arkistoista myös se puolipakollinen auringonlaskukuvakin... 

... joskin luonnollisesti minun ollessa kyseessä, on senkin paikkana vähän vähemmän tavanomaisesti Gaza (!)


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_Auringonlasku Gazassa
Aurinko laskee, Gaza

Sieltä on myös peräisin yksi harvoista ihmiskuvistani - mallina ansiokkaasti (joskin varsin pahaa-aavistamattomatta...) saksalainen kollegani.
Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_Auringonlasku Gazassa 2
Oliver ja Gazan auringonlasku

Reissattua on tullut niin lähellä... 

(kuka muuten tunnistaa kaupungin?)

Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_Tallinnna_Aleksandr Nevski
Tallinna, Aleksander Nevski

...kuin vähän kauempanakin. 

Niin paljon rakkaiksi muodostuneita paikkoja; niin paljon muistoja!


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_vanha Jaffa
Vanha Jaffa, Israel

Kohteista löytyy niin kaupunkilomia...


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_Riikan vanha kaupunki_Pietarinkirkko
Riika Pietarinkirkosta nähtynä

...kuin marokkolaisia pikkukyliä keskellä ei-mitään. 


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_basaari_Marokko
Mattobasaari, Marokko

Vuosisataisen historian rapistuvaa kauneutta niin Euroopassa...


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_Riikan vanha kaupunki

Riikan vanhankaupungin katunäkymä, Latvia

...kuin Afrikan mantereellakin. 


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_Chefchaouen
Chefchaouenin sininen keidas, Marokko

Arkkitehtuurin mestariteoksia...


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_Cordoba_Mezquita
Mezquita, Cordoba, Espanja

...ja Lähi-idän torien kaikkia aisteja ruokkivaa runsautta.


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_tori_Nasaret
Souk, Nasaret, Israel

Sitä minulle niin rakasta Andalusiaa...


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_Cordoba
Siestan aikaan, Cordoba, Espanja

...ja Israelia.


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_Jaffa
Ikkuna auki uuteen päivään, Jaffa, Israel

Hillittyä minimalismia...


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_Cordoba_tapasbaari
Tapasbaari, Cordoba, Espanja

...ja värien iloa.


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_tori_Marokko
Tori, Marokko


Kaikkein läheisimmiksi ovat kaikesta huolimatta muodostuneet nämä kaksi mm. CNN:llä nähtyä kuvaa, joskaan postauksen alussa selitetyistä syistä ei näitä tulla näyttelyssä näkemään. 


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_Hebron_lapsi ja sotilaat
Poika ja sotilaat, Hebron, Länsiranta

Ehkä juuri siitäkin johtuen nimenomaan nämä kuvat saavat minut entistä kiitollisemmaksi siitä, mitä kaikkea minulla on ollut mahdollisuus nähdä ja kokea. 

Ihan samalla lailla ne tosin myös muistuttavat siitä, että ei se kuvan takaa löytyvä tarina läheskään aina niin yksioikoinen ole, mitä ensivilkaisulla saattaisi luulla. 


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_Hebron_lapsi ja sotilas
Poika ja sotilas, Hebron, Länsiranta


Olkoon alkanut vuosi täynnä seikkailuja ja elämyksentäyteisiä reissuja meille ihan kaikille!


Andalusian auringossa-ruokamatkablogi_Cadiz
Paseo Maritimo, Cadíz, Espanja

Viime vuoden TBGB-tempauksen tuotolla rakennettiin Nepalin kastittomille lapsille kymmenes koulu, joten tuloksia meillä kaikilla on yhdessä todellakin mahdollista saada aikaan!

Laita tempauksemme ja häshtäg #TBGB2017 seurantaan FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä jo nyt!




____________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?


        Jerez Alcazar 14

TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

118 kommenttia :

  1. Nro 2. sytytti vanhan skönärin. Matkoille kun lähdemme, pitää aina olla meri lähellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä siitä on sisämaan kasvatillekin niin kovin rakas tullut <3

      onnea arvontaan!

      Poista
  2. Kaikki kuvat ovat ihania, mutta kyllä tuo 3. kuva nousi ylitse muiden(kirjaimellisesti).

    VastaaPoista
  3. Kuva n:o 7 sykähdytti mieltäni värien ja tietynlaisen symboliikan vuoksi. Portin takana voi olla uusi mahdollisuus ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivotaan niin... <3 se taitaa päätyä myös näyttelyyn!

      Poista
  4. Mä niin tykkään tuosta 7. kuvasta💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taitaa se mun omakin lemppari olla <3 ja tulee muuten löytymään kirjastakin!

      Poista
  5. 7 kuvassa on just oikea tunnelma
    sampsapie(at)gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kaikki kuvat ihania, mutta nro 3 kyllä nostattaa matkakuumetta kerrakseen! - Margit -

    VastaaPoista
  7. 18 ja 19 puhuttelee, mutta jos nyt jätetään ne laskuista pois, niin keikun 7 ja 17 kuvien välillä. Sanotaan nyt vaikka 7, fantasiatarinoiden ystävän mieleen fiilikseltään
    pauleceb AT gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä kuulla että puhuttelevat <3 tervetuloa mukaan ja onnea arvontaan!

      Poista
  8. Pisin kuvasta no 9 Marokkolainen mattokauppa.
    Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  9. Valinta oli vaikea, selasin kuvia edes ja takaisin ja pohdin kuvien 7., 14. ja 20. välillä, voisin niistä ottaa minkä tahansa kuvan kotini seinälle. Loppuviimein valinta päätyi kuvaan 7. värien, tunnelman ja kuvan herättämien ajatusten myötä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivottavasti ajatukset olivat hyviä ja tätä kaamoksen pimeyttä valaisevia <3 tervetuloa mukaan ja onnea arvontaan!

      Poista
    2. ja täältä löytyi voittaja - onneksi olkoon ja inspiraationtäyteisiä messuja!

      tsekkaa s-postisi (onneksi olit laittanut sen vielä erikseen!)

      Poista
  10. Upeita kuvia! Aurinko laskee, Gaza.

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no onpas kiva että tuli ääni sillekin :-)

      onnea arvontaan!

      Poista
  11. 4! Hieman erilainen matkakuva
    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisestasi. Olipa ihana palata noiden kuvien paikkoihin ja tunnelmiin tämän postauksen kuvien myötä <3

      Poista
  13. Ehdottomasti paras kuva on nro 18 - kuva joka pysäyttää miettimään. Olen itse lähdössä samalle alueelle tammikuun lopussa, ja pitää tutustua kirjoituksiin sitä ennen. Se, että kuvissa on muutakin kuin aurinkoa ja merta, tuo esille sen todellisen todellisuuden että kaikissa paikoissa asiat eivät ole välttämättä aivan kohdillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh - toivottavasti blogista on apua! Kerro, jos joku jää mietityttämään!

      Poista
  14. kyllä nro 18 herättää minussa eniten ajatuksia, vaikkakin kauniita ovat kaikki!

    hakkarainenhelis(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia sinullekin mielipiteestäsi! olkoon arpaonni myötä ja vuotesi täynnä ihania seikkailuja!

      Poista
  15. Suosikkini on kuva nro 1 "Pää Pilvissä". Upea näköala ja pilvimaisema :)
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  16. 18 on suosikkini tai 19, stacy.siivonen(at)tintti.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minä vähän ajattelinkin, että noi saattaisivat puhutella sinuakin <3

      Poista
  17. Pidin eniten kuvan 7 tunnelmasta.
    patsuli(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on yksi omiakin suosikkeja - ihana kuulla että se puhuttelee muitakin <3

      Poista
  18. 7:n valitsin ekalla selauksella, pysyi, vaikka menin kuvat pari kertaa läpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ehkä valinta on sitten ollut oikea :-) kiitos osallistumisestasi!

      Poista
  19. Kyllä nuo kuvat 18 ja 19 puhutteli eniten ja jäin miettimään noita lapsia. Kuva 20 toi ihanasti mieleen kesän ja lämmön.

    -PKH

    VastaaPoista
  20. Mun suosikki on numero 8, mutta tykkäsin muistakin arkkitehtuurikuvista.

    punahilkka84(a)gmail.com

    VastaaPoista
  21. 2. kuva on suosikkini. Tykkään ihan tuommoisista perinteisemmistä maisemakuvista ja tuossa näkymässä todellakin silmä lepää :)
    -Marjuska-
    laaksonritari@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Kaikissa kuvissa on ihanat värit ja joku tietty tunnelma, upeita kaikki! Numero 11 miellytti erityisesti, se viileyden tuntuma ja raikkaus paahteisessa maassa sekä ovi salaperäiseen! Ovet ja ikkunat kiehtovat aina, niissä on ripaus mystiikkaa.
    anu.nyman@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kuvan myötä olemme mukana TBGB-tempauksessa - vaikka maailmalla Matkamessujen aikaan tänä vuonna olemmekin. Toivottavasti kaikkien meidän kuville löytyy paljon ostajia ja saamme mahtavan potin kerättyä Laosin lapsille! (En osallistu lippuarvontaan.)

    VastaaPoista
  24. Millä tavoin tuohon TBGB tempaukseen voi osallistua? En ole menossa matkamessuille mutta hyväntekeväisyys on ehdotonta. Itse olen kuukausilahjoittaja Naisten Pankissa. Mutta pyydt vaitsemaan yhden kuvan. KÄÄK niin uskomattoman hienoja kuvia kaikki ettei noista voi yhtä valita mutta yksi pysähdytti; kuva nro4. Koska olet käynyt Markossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Marokon kuvat ovat niin monen vuoden takaa etten edes muista! Tempauksen kuvat kerättiin jo viime vuoden puolella, mutta Planin hanketta voi varmasti tukea heidän sivujensa kautta.

      Poista
  25. Suosikkini on nro 1, koska juuri se on matkan paras hetki, kun on lähtenyt kotimaasta ja noussut pilvien ylle!

    T:Loru :)

    loruloru ät outlook.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siinä on sitä ihanaa odotusta, jolloin kaikki on mahdollista - etenkin jos matkan päässä odottaa uusi kohde!

      Poista
  26. Kuva11, sinisessä on taikaa..
    eila.kurkijappinen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitä tuossa paikassa kyllä on! lisää tuosta paikasta tulee muuten löytymään myös tulevasta kirjastani!

      Poista
  27. Nämä oli kyllä kaikki hienoja. Mutta kuva 7 vetosi eniten.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  28. Aivan mahtavia kuvia, joista nro 4 oli suosikkini. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Kolmonen <3 t. Sari, sari.harjula@saunalahti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siskoraadin mukaan se näyttää joltain tulostinmainokselta :-) kiitos osallistumisestasi!

      Poista
  30. Numero 4 säväytti itseäni eniten keremia@yahoo.com

    VastaaPoista
  31. 11. Chefchaouenin sininen keidas, Marokko. Ihana kuva :)
    evehmas (at) gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kaunein oli nro 17.

    lauraa.lin@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Toivottavasti tempaus on taas onnistunut! Hieno idea. Pidin useista kuvistasi, erityisesti CNN:llekin menneistä, mutta esteettisesti omaan silmään ja mieleen jäi erityisesti kuva numero 5. Hieno! ^_^ ***sateenmuruja.com*** P.S. Luin myös toisen kirjoituksesi huijarisyndroomasta. Poden vähän samanlaista syndroomaa, mutta olen nyt kokeillut sellaista asennetta, että tämä aikuisten maailma onkin vain sellainen huijareiden kokoonajo: kaikki ovat aina jossain roolissa (kuten työrooli, alaisen rooli, esimiehen rooli, tuttavan rooli jne.), ja oma roolini on vain yksi toisten joukossa. Sitten esim. ystävien kanssa tai yksin sohvan nurkassa voi roolit heittää nurkkaan ja vain olla. ^_^ En tiedä auttaako tämä sinua, mutta onnea ja menestystä kaikkeen tänä(kin) vuonna!

    VastaaPoista
  34. Kuva nro.7 <3
    taija_1(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Numero 1.
    mikko.kankaala@student.laurea.fi

    VastaaPoista
  36. Kuvassa 7 on sellainen fiilis, jota lomalta tavoittelen. Mutta lasten kanssa reissussa harvoin moiseen fiilikseen pääsee :P

    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Numero 18. Poika ja sotilaat, Hebron, Länsiranta on vahva, mutta samalla realistinen kuva siitä, minkälaisessa maailmassa tuo pieni poika joutuu elämään ja kasvamaan, voimatta tehdä tai vaikuttaa asioiden kulkuun millään tavoin. hannu.raty@kolumbus.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3

      etenkin sinulta tulevana tuo merkitsee paljon kun alue on sinullekin tuttu ja rakas!

      Poista
  38. Numero 6. olisi minun suosikkini tällä hetkellä. Viime vuoden viimeinen reissu osui ko. kaupunkiin ja samalla nähtiin myös nuo kauniit "sipulit" joulumarkkinareissulla. Muutamia muitakin tuttuja paikkoja oli kuvissa nähtävissä :) Ihanaa hyväntekeväisyystempaus!

    VastaaPoista
  39. Tosi hienoja! Aloitetaan ykkösestä, kun ei osaa päättää. Nro 1
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Saako laittaa monta? 3 tai 13 tai 19...

    VastaaPoista
  41. Kolmonen sopisi minun seinälleni. Ajatuksena kun on joskus itsekin päästä tuollaisella kulkemaan :)
    nyomien(a)hotmail com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivottavasti sinulla ei ole korkean paikan kammoa kuten minulla... :-)

      Poista
  42. Kuva 11 sytytti :) Monta tosi hyvää kuvaa, mut sain vihdoin valittua

    tanjara(@)gmail.com

    VastaaPoista
  43. Olipa vaikea valinta, mutta päädyin kuvaan nro 7. Kaikki kuvat olivat upeita!
    suklaalevy(at)luukku.com

    VastaaPoista
  44. Mahtava lajitelma upeita matkakuvia! Nelonen on minun suosikkini :)

    VastaaPoista
  45. Hienoja kuvia! Oliver ja Gazan auringonlasku-kuvan ostaisin.

    VastaaPoista
  46. Kuva nro 7 on lempparini,sillä Israelilla ja Old Jaffalla on erityinen merkitys minulle. Hieno kuva! osinje at hotmail piste com

    VastaaPoista
  47. Hyviä kuvia! Tykkään uosta vitosesta erityisesti, mut noi värikkäät vaihtoehdot ovat kans jees. Ihana tää TBGB-tempaus kyllä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin on! paitsi että se toivottavasti rohkaisee ihmisiä matkustamaan ehkä vähän meilikuvituksellisempiin paikkoihin, se myös antaa mahdollisuuden tehdä hyvää!

      Poista
  48. Kuva 12 palauttaa mieleeni hetken jolloin henkeni salpautui. Näin siis mezquitan. Seuraavassa hetkessä kullatun, pöyhkeän katolisen kirkon sen sisällä. Cordoba oli kaiken kaikkiaan unohtumaton kokemus!
    Terveisin mia o tuiya

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos mielipiteestä! vaikka esimerkiksi Hagia Sofia on arkkitehtuurin puolesta mielenkiintoinen kohde, niin kyllä minulla tuli vähän suru siitä, että oltiin otettu kirkko ja pistetty se mullinmallin omaa uskontoa kunnioittaakseen. Uskonnolliset kohteet ovat vähän sellaisia...

      Poista
  49. Kuvat Latviasta ja Tallinnasta saivat miettimään Balttian kierrosta!

    tiipadaa a hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Todella upeita kuvia kaikki! Kuva 20 on suosikkini, koska siinä on maisema, jossa sielu lepää: upea auringonpaiste, kaunis meri ja avara maisema! :) minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Vaikea valita, kaikki hienoja! 17 ja mattokuva väriensä puolesta, jyväsäkit samasta syystä (ja ruokakuva). Kuvan 18 pojan ilme on kuitenkin niin puhutteleva, että valitsen sen.

    VastaaPoista
  52. Kuva nro 10 on suosikkini. Aivan ihana!
    roosakuusikko@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Upeita kuvia! Tykkäsin Israelin ja Marokon kuvista eniten. :)

    VastaaPoista
  54. Pidän kuvasta 2, kaijal@hotmail.com

    VastaaPoista
  55. Suosikkini on kuva numero 1. k_mari85@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Suosikki numero 20.
    liisa.syrjanen@gmail.com

    VastaaPoista