maanantai 28. huhtikuuta 2014

Terassikauden avaus Gocessa

Kun sähköpostiin kolahti kutsu tulla juhlistamaan Gocen terassikauden avajaisia lauantaina, ei minua pidätellyt mikään. Ei terve järki tai parhaillaan käynnissä oleva muutto. Sen venyttämät hermot olivatkin varsin kiitollisia pienestä breikistä. Ja ihanista tarjoiluista...!

Aurinko oli lämmin ja virvoikkeet kylmiä.




Gazpacho oli varsin makoisa ja jättikatkaravunpyrstö antoi sille kivan lisän.





Huikaisevan kaunis annos keväisiä vihanneksia vuohenjuustomoussella keräsi seurueen juustonsyöjien keskuudessa kehuja.




Miniburgereiden pihvi oli ihanan lihaista ja esimerkillisen roseksi jätettyä.




Tattirisottotäytteiset arancinot eivät parempia olisi voineet ollakaan.




Rakuunamajoneesi antoi etanacrostineille ihanan keväisen värin ja hyvän maun. 




Secretovartaat tarjoiltiin romescokastikkeen kera.




Ja pitihän sitä ihastella Suomen parhaan baarimikon ammattitaitoa. Sitä Las Brisas- drinksulle niin ihanan kesäisen maun antavaa, tuoreella ruoholla uutettua vodkaa saa nykyään muuten myös Alkosta!




Jälkiruoaksi tarjoiltu juustokakku oli taivaallista. Marenkilastut antoivat sille ihanaa tekstuuria.




DJ piti musiikin ja tunnelman letkeänä.







Hauskaa oli. Seuraavana aamuna muuton jatkuessa tosin vähän vähemmän...




_______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      


4 kommenttia :

  1. Oi sinä onnentyttö taas:-) ihana terassinavaus!

    VastaaPoista
  2. No niin... nyt harmittaa vielä enemmän kun näin nuo kuvat! Sain tilaisuuteen kutsun itsekin, mutta juutuimme naapurikaupungin perukoille (sinänsä ihan kivoille) 80-vuotissynttäreille niin pitkään, etten enää kerennyt Goceen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kun mä olinkin jostain näkevinäni että olisit tulossa - eipä siellä tuttuja juurikaan näkynyt... :-/

      Poista