lauantai 17. elokuuta 2013

Kookosmacarooneja

Marenkien lisäksi toinen oivallinen keino käyttää esim. sabayonista, jäätelöstä,  Spagetti Carbonarasta, chorizopastasta tai créme patisseriesta ylijääneet valkuaiset on tässä. 

Vähän vaikeaa näille on suomalaista käännöstä keksiä, koska englanninkielisessä maailmassa nämä tunnetaan nimella macaroons. Joka on ihan eri asia kuin macarons, ne La Duréen tunnetuksi tekemät, ranskalaisten sokerileipureiden sateenkaaren väreissä loihtimat paratiisinpalaset. 

Juutalaisessa keittiössä nämä ovat suosittuja jälkiruokia etenkin pesahin aikana, jolloin viljatuotteita ei käytetä lainkaan. Niinpä nämä käyvät myös sitä gluteenitonta ruokavaliota noudattaville! Näiden on tarkoitus olla ulkoa rapeita ja sisältä suloisen sitkeitä. 






Oman maun mukaan joukkoon voi lisätä myös esim. yhden limen tai puolikkaan appelsiinin kuoren raastettuna tai vaikka hienonnettuja kuivahedelmiä tai marjoja. Vanilja-aromin puolestaan voi myös halutessaan korvata  esim. manteliaromilla.

Perinteisesti nämä ovat hyvin vapaamuotoisia, höttöisiä kasoja, mutta koska neuroottisesti tahdoin kaikista samankokoisia ja näköisiä, käytin työkaluna sellaista jääkaapista löytyvää kananmuna-alustaa. Se, tai mikä tahansa muotti mitä käytätkin, kannattaa öljytä ennen käyttöä. 

Koosta riippuen näistä tulee 20-30 kappaletta

2 valkuaista
2 tl vaniljaesanssia
ripaus suolaa
6,5 dl kookoshiutaleita
1,5 dl sokeria

200-300 gr tummaa suklaata

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Erottele valkuaiset ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Lisää sitten sokeri ja suola ohuena nauhana. Lisää lopuksi vaniljaesanssi ja sekoita joukkoon nopeasti kookoshiutaleet. Pudota leivinpaperilla peitetylle uunipellille ruokalusikallisen verran taikinaa ja paista 10-15 minuuttia, kunnes ne alkavat saada hieman väriä. Pidä silmällä, sillä ne tummuvat nopeasti. 

Valmiina nämä ovat lumipalloa muistuttavan ulkomuotonsa ansiosta ihanan talvisia. Halutessasi voit roiskia sulatetusta suklaasta valmiiden palleroiden päälle raitoja, kastaa niiden pohjan suklaassa tai peittää ne kokonaan suklaakuoruttuksella (joka on kätevä keino piilottaa liian tummaksi kärähtänyt pinta...!)




5 kommenttia :

  1. Nuo ovatkin ihania ja pesahina niin tuttuja:) Aiemmin nuo olivatkin ainoat tietämäni macaro(o)nsit;D

    The Shiksa-blogissa näin keväällä vähän samantapaiset,mutta niissä oli alaosa dipattu suklaaseen
    http://theshiksa.com/2013/03/15/dark-chocolate-dipped-macaroons/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups,niinhän oli sinullakin...silmät pettää joskus;D

      Poista
    2. shiksa-blogi kuulostaakin mielenkiintoiselta :-)käynpä tsekkaamassa!

      Poista
  2. Näyttävät niin hyviltä! :)

    VastaaPoista