Ruokaturistille Tunisia oli ainakin vielä toissavuonna hienoinen pettymys. Ravintoloita kyllä löytyi, mutta suurimmassa osassa taso on joko asiakaspalvelun tai ruoan laadun suhteen pettymys.
Minulle tosin selitettiin, että tunisialaiset eivät juurikaan syö ulkona ja että suurin osa ns. paremmista paikoista on keskivertotunisialaisen hintatason ulkopuolella. Kotipuolen hintatasoon tottuneelle se oli hienoinen kulttuurishokki, sillä tippeineen (yleistymässä oleva käytäntö, suositeltava taso n. 10%) ja viineineen kolmen ruokalajin aterian hinta jäi kahdelta ihmiseltä reippaasti alle satasen.
Mutta sinnikkäästi jatkoin etsintääni, aina silloin kun kaduilla ei mellakoitu, kun kyynelkaasulta ja ulkonaliikkumiskiellolta ulkona pystyi ylipäätänsä liikkumaan ja kun mielenosoittajia ei ammuttu kuoliaaksi kotiovelleni...
Ja muutama helmi sieltä löytyikin- näistä lisää muu maailma-osiossa. Huomionarvoista on, että niin paljon kuin medinat (vanhat kaupungit) ovat toreineen näkemisen ja kokemisen arvoisia paikkoja, ei niissä sijaitsevissa ravintoloissa useinkaan tarjoilla alkoholia.
Roséviiniä, aikaisemmin vieroksumaani viiniperheen kummajaista kuitenkin opin Tunisiassa juomaan. Ja vallan arvostamaan. Sittemmin maailmaa onkin katsottu vaaleanpunaisen lasin läpi ihan urakalla! Jo Mamie Lilyn, Tunisin La Goulettessa sijaitsevan kosher-ravintolan valikoimissa oleva kosher-rosé oli hyvää. Mutta pankin räjäytti reissu Kurubis- viinitilalle Korbaan, Nabeulin lähelle.
Viinitarhan omistajat ovat niin intohimoisia tuottamansa laadun suhteen, että ovat antaneet sitä Tunisiassakin vain parhaiden ravintoloiden käyttöön, tarkistettuaan ensin viinin säilytysolosuhteiden ja tarjoilun oikeellisuuden.
Jälkiruokaviini on toinen vielä hakusessa oleva harrastus, mutta S de Kurubis on varmankin juuri sitä mitä taivaassakin tarjotaan. Ja siellähän Happy Hour kestääkin sitten ikuisuuden...
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti