Kyllähän meilläkin yritetään linjoja vahtia ja ruokavaliota keventää ja hiilihydraatteja vähentää. Ja jossain päin horisonttia siintävien häidemmekin valossa olisi moinen ihan paikallaan. Käy muuten pian niin, etteivät molemmat mahdu samaan hääkuvaan. Minä en tosin taida tälläkään hetkellä mahtua hääpukuunikaan (kyllä- sellainen on ollut ostettuna jo vuoden, vaikka itse kosinta tapahtui vasta vuoden alussa).
Mutta niinhän se on, että uuteen taloon tuodaan leipää, jotta pöydässä olisi aina ruokaa, suolaa, jotta elämässä olisi aina makua ja viiniä, jottei elämästä puuttuisi juhlaakaan. Ja kyllähän noiden epäpyhä kolminaisuus toimii.
Herrasmies istutti allekirjoittaneelle yrttitarhan. Basilikat syötiin heti pois, korianteri ei selvinnyt myrskyistä ja minttu valtasi koko loppupalstan pohjoisafrikkalaisen diktaattorin kaltaisella ahneudella. Rosmariini sitä vastoin jatkaa voittokulkuaan ja rehottaa tällä hetkellä yli metrin korkuisena viidakkona. Joten sitä meillä sitten käytetään ja paljon. Ja mihinkäs se paremmin sopisi kuin leipään. Joten foccacciaa meillä leivotaan aika usein. Aina silloin kun ei karpata.
Joskus sitä viedään naapurillemme Yläkerran Herrallekin, mutta ei se sielläkään kuulemma kauhean pitkään kestä.
Kuitujen vatsantoimintaa edesauttavista ominaisuuksista toisinaan innostuttuani olen yrittänyt korvata osan ohjeen jauhoista täysjyväjauhoilla, mutta koostumuksen ilmavuus tuolloin kärsii. Kyllä se silloinkin ihan hyvää oli . Mutta ei niin hyvää, että toista kertaa yrittäisin.
n. 16 palaa
3 dl vettä
1/3 palaa hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl siirappia tai hunajaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
2 tl merisuolaa
5 tl tuoretta rosmariinia hakattuna
6 kirsikkatomaattia
6 hillosipulia (tai mustaa kivetöntä oliivia)
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää siirappi ja anna levätä n. 5 minuuttia kunnes vesi alkaa kuplia. Lisää sitten ensimmäinen desilitra jauhoja ja sekoita. Lisää sitten teelusikallinen suolaa, 3 tl rosmariinia ja loput jauhot. Vaivaa ruokalusikallinen oliiviöljyä taikinaan ihan lopuksi.
Kohota taikina peitettynä lämpimässä, vedottomassa paikassa.
Vuoraa pelti tai suorakaiteen muotoinen vuoka (n. 25 cm x 35 cm) leivinpaperilla, kauli taikina ja aseta vuokaan. Anna kohota peitettynä uudestaan.
Halkaise tomaatit ja painele ne vuorotellen hillosipuleiden (tai oliivien, kumpia sitten käytätkään. Minä käytän hillosipuleita. Herrasmies inhoaa niitä, mutta näin saan syödä ainakin ne ruudut...) kanssa leikkuupinta ylöspäin taikinaan. Pirskottele päälle oliiviöljyä sekä reippaasti karkeaa suolaa ja loput rosmariinista.
Paista 225- asteisssa uunissa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä mielellään ritilällä jotta pinta säilyy rapsakkana.

Ei kommentteja :
Lähetä kommentti