Luksusmökkeilyä Havsviddenissä

For English please see here

* * * 

Havsvidden Ahvenanmaan pohjoisosassa tarjoaa sellaista luksusmökkeilyä, ettei sitä oikein todeksi uskokaan. 

* * * 

Luksus on käsitteenä vähän niin kuin gourmet. Termiä käytetään sellaisella liberaaliudella, että melkein toivoisin, että jossain päin byrokratiaa rakastavassa maatamme olisi virkamiestaho, jonka ainoa tehtävä olisi vain valvoa sen oikeaoppista ja perusteltua käyttöä. 

Se, että tympeän vetisenlötkeän pizzan päällä onkin kylmäsavuohta ei vielä tee siitä gourmetpizzaa. Se, että torpasta löytyy sisävessa ei vielä ole syy kutsua sitä luksusmökkeilyksi. 

Harvoin on luksus-sanan käyttö kuitenkin niin paikallaan kuin se on Ahvenanmaan pohjoisimmasta kohdasta löytyvässä Havsviddenissä. 

Jo aikaisemmin matkalla olimme kummastelleet tapaamiemme ihmisten tietävää hymyä ja nyökkäilyä heidän kuullessaan viettävämme viimeisen Ahvenanmaan yömme Havsviddenissä. 

"Kun te suomalaiset niin pidätte siitä yksinäisyydestä ja metsästä ja mökkeilystä..." selitti matkamme järjestäneen Visit Ålandin edustajakin ajaessaan meitä kohti määränpäätämme loputtomalta tuntunutta metsätietä pitkin. 

Vaihdoimme Kissabloggarin kanssa paljonpuhuvan (ja kyllä, hieman pakokauhuakin sisältäneen) katseen. Ei, eivät nämä suomalaiset. 

Katsokaa nyt vaikka tuota edellistä; shampanjan, fine diningin ja kylpylöidenhuuruista reissuamme Latviaan! Mitä ihmettä me täällä tekisimme?

Ajomatka Maarianhaminasta Havsviddeniin kestää alle 40 minuuttia, mutta maisemat ehtivät matkan aikana muuttua radikaalisti. Ympärillä avautuvien karujen kalliomaisemien keskellä oli liki mahdotonta muistaa olevansa yhä saaristossa. 

Muistikuvat lapsuuden mökkilomista Lapissa palautuivat vyöryen mieleen. "Yksi yö", muistutimme toisiamme telepaattisen tuijotuksen välityksellä, miettiessämme kuumeisesti keinoa paeta liikkuvasta autosta vahingoittumatta niin, että kykenisimme vielä überöimään itsemme takaisin sivistykseen. "Yhden yön me pärjäämme vaikka sitten metsässä". 

Hotellin respan nähtyämme aloimme oivaltaa kaikkien niiden ihmisten myhäilyn. Nyt ei taidettukaan olla ihan tavanomaisimmassa mökkikylässä...

Havsvidden koostuu 33 hotellihuonetta käsittävästä hotelliosiosta (huoneet alkaen 125€/ yö) sekä yksityisistä, parhaimmillaan kuusi henkilöä majoittavista kalliohuviloista (koosta rippuen 320€-570€/ yö) 

Yrityksemme epäuskoisen ihastuneiden huokailujemme keskelläkin pitää kiinni sarkastisista itsestämme saivat varsin nopean lopun. Ainoa asia, josta löytyi purnattavaa, oli talon koko. Se kun oli liian suuri mahtuakseen kunnolla kameran linssiin. 

(Ei ole häshtäg #firstworldproblems tainnut traagisempaa tarinaa kuulla...)

Sisällä huvilat jatkavat ulkoasunsa selkeää ja puhdalinjaista tyyliä. Koko seinustan mittaiset ikkunat antavat niille huikeaa valoisuutta ja tekevät tilaa sitä ympäröivälle häikäisevälle luonnolle, joka saa hiljaiseksi vannoutuneimmankin kaupunkilaisen. 

(Myönnän - tässä vaiheessa hiljainen huokailu oli jo vaihtunut hysteerisiin riemunkiljahduksiin. Kyllä, me pärjäisimme täällä yhden yön oikein mainiosti. Vaikka loppuikämmekin, itse asiassa...)

Meidän huvilamme (nro 11) käsitti kaksi kahden hengen makuuhuonetta omine kylpyhuoneineen, joista toisessa (minun!) oli kylpyamme. 

(Täällä minä sitä elämän ihanutta ihmettelin siinä aikaisemmassa postauksessa!)

Huviloita kiertäviltä terasseilta avautuu upeat näkymät merelle.  Ei kukaan koskaan kertonut, että mökkeily voisi olla tällaistakin!

Osassa huviloista on jopa oma porealtaansa. Muita lohduttanee vierassataman läheisyydestä löytyvä, sisäaltaalla ja ulkoilmaporealtaalla varustettu saunaosasto. Muistakaa siis pakata uimapuku mukaan!

Illalla suuntasimme metsäpolkua pitkin takasin hotellille, yhä hieman ymmällämme. Täällä sitä ollaan, metsässä! Seuralainen oli autuaasti unohtanut punkki- ja luontokammonsa ja epäili jopa voivansa harkita mökkeilyä vastaisuudessakin. 

Mitään ei Havsviddenissä ole tehty puolitiehen. Tämä kävi selväksi myös myös hotellin White Guide Nordicin suositteleman ravintolan illallisella. 

Aloitimme shampanjalla (jep, juuri meidän kaltaistamme mökkielämää!).

Muutaman kommunikaatiokatkoksen jälkeen pääsimme tarjoilijan kanssa samalle sivulle tilauksemme kanssa. Alkuruoat koostuivat mm. kampasimpukkaa, skagenröraa ja aasialaisvaikutteista kalaa sisältävästä triosta sekä pistaasijäätelön kanssa tarjoillusta tartarpihvistä.

Jo tartarpihvi oli niin erinomainen, että jää omassa tartar-rankingissäni kakkoseksi vain Tukholman Specerietin versiolle, mutta se pistaasijäätelö. Härreguuuuud, se pistaasijätelö!

Niin kummalliselta lisukkeelta kuin se tartarille kuulostaakin, se ei olisi voinut täydellisempää olla. Juuri oikea tarjoilulämpötila, upea emulsiomainen notkeus... helt suveränt. Keittiön mukaan reseptiä on hiottu ajan kanssa jotta se saataisiin juuri kohdalleen, ja sitä se todellakin on. 

Lampaanpotka olisi kaivannut hieman suolaa, mutta muuten sekin oli kohdillaan. Upea mehevyys.

Jokirapukastikkeen kanssa tarjoiltu kuha oli niinikään kesäisyydessään onnistunut valinta, vaikka hieman sotkuinen ulkomäkö ei ollutkaan ihan sieltä esteettisimmästä päästä.

Tarjoilijamme suosittelema jälkiruokaviini oli nappivalinta, joka toimi niin tyrnimarjajäätelön kuin oman, ihanan mehevän ja liki fudgemaisen tiiviin rakenteen omaavan porkkanakakun kanssa. 

Illallisen jälkeen vetäydyimme ravintolan terassille viimeistelemään viinimme ja ihastelemaan, kuinka mereen laskeva aurinko kultasi kaiken samalla meripihkanvärisellä loistollaan, joka taas hiljensi meidät huokauksiin. Eipä elämä voisi juuri nyt parempaa olla!

Eikä paha mieli jäänyt kyllä aamiaisestakaan. Valikoima ei ollut suurensuuri, mutta sitäkin laadukkaampi. Suurin osa oli paikallisilta tuottajilta. Ainoa asia, jota jäin kaipaamaan, oli se Ahvenanmaan pannukakku, josta en tällä hetkellä vain saa tarpeekseni. 

Ja hei, jos luksusmökkeily mantereella kiinnostaa, kannattaa tsekata Lähdetään taas- blogin kokemukset Saimaalta!

Mitäs sanotte? Tiesittekö Ahvenanmaalta löytyvän tällaistakin?

* Yhteistyössä Visit Åland *

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!