* * *
Tukholman Djurgården on ruotsalainen kesäparatiisi parhaimmillaan, jossa riittää nähtävää ihan kaikille. Sen ravintolatarjonta hemmottelee myös vaativampaakin ruokamatkailijaa.
* * *
Jalkapalloihmisenä minun sydäntäni sykähdytti seurata, miten antaumuksella länsinaapurimme elivät EM-huumaansa... niin kauan, kuin sitä kesti. Islannin ihmetulemisen myötä he saivat tosin takaoven jatkaa huumaansa - maan valmentaja kun kuitenkin on noita Svenssoneita.
Liverpool-legendan Bill Shanklyn mukaan "jotkut ovat sitä mieltä, että jalkapallo on elämän ja kuoleman kysymys, mutta usko pois, kyse on jostain paljon vakavammasta". Ruotsalaisten rakkaus tuohon pallopeleistä jaloimpaan lähentelee edellä kuvattua ja omaa jalkapallojoukkuetta kannatetaan viimeiseen hengenvetoon.
Toisinaan vähän sen jälkeenkin: missään muualla en ole nimittäin nähnyt ihmisten kuolinilmoituksissa uskonnollisten symbolien tilalla vainajan jalkapallojoukkueen logoa. Tuo tuntuu jopa minusta vähän kummalta ja minulla on sentään hautajaisiani varten valmiina jo uurna (Valioliigan pokaalin jäljennös) sekä siellä soitettava musiikki (Mestareiden liigan tunnari).
Yksi suosituimmista joukkueista on Allsvenskanin, paikallisen Valioliigan mestaruuden 11 kertaa voittanut Djurgården IF. Joukkue tunnetaan mm. lempinimellä Stockholms stolthet (Tuholman ylpeys), joskin ehkä vähän paremmin tuon nimen lunastaa sen kotiseutu Djurgården, yksi Tukholman suosituimpia nähtävyyksiä ja ajanviettopaikkoja.
Ihan Östermalmin kyljessä sijaitsevalle puistoalueelle pääsee joko kävellen Djurgårdsbron-siltaa pitkin, raitiovaunulla nro 7, busseilla 67, 69 ja 76 sekä muutamalla lauttareitillä. Lisää tietoa julkisesta liikenteestä aikatauluineen löydät täältä.
Näkemistä ja tekemistä täältä löytyy ihan joka lähtöön. Lapsiperheiden ykköskohteita ovat tietysti Gröna Lundin huvipuisto sekä Astrid Lindgrenille omistettu elävä museo Junibacken.
Djurgården onkin melkoinen museokeskittymä. Historiannälkä tyydyttyy takuuvarmasti maailman ainoan 1600-luvulta säilyneen laivan ympärille rakentuva Vasa-museossa. Taiteen ja kulttuurinharrastajien kannattaa puolestaan ottaa suunnaksi ruotsalaista kansanperinnettä esittelevä Nordiska Museet tai pohjoismaiseen taiteeseen erikoistuneet Waldemarsudden ja Thielska Galleriet.
Ruotsalaisten (ja minun!) rakastaman kuningasperheen historia on vahvasti läsnä Djurgårdenissa, joka sai aikoinaan nimensä kuningas Juhana III:n perustettua sen metsästyspuistokseen.
Waldemarsudde puolestaan oli taiteille elämänsä omistaneen prinssi Eugenin (nykyisen kuninkaan isoisän isosetä) koti. Djurgårdenissa asuvat myös prinssi Carl Gustaf ja prinsessa Sofia - prinssi Bertililtä perimässään Villa Solbackenissa.
Yksi alueen vaikuttavimmista rakennuksista on ehdottomasti kuningas Kaarle XIV Juhanan, ensimmäisen Bernadotte-suvun hallitsijan rakennuttama ja vuonna 1827 valmistunut Rosendalin palatsi, joka on kesäisin avoinna myös vierailijoille.
Etenkin aurinkoisena päivänä Djurgårdenia idyllisempää kesäparatiisia saa hakea. Se onkin loistava päiväretkikohde vaikka piknikille...
... niin, ja kaikenlaiselle kesämökkipäiväunelmille. Itse tosin huomaan tuntevani vetoa tuollaisiin kovinkin kuninkaallishenkisiin kiinteistöihin.
Ehkä se on skotlantilaisen aatelistittelini tuoma velvoite? Tai ehkä olen vain suuruudenhullu (ja ammattiauttajan tarpeessa)?
Vähintäänkin yhtä hyvä idea on ruokailun ulkoistaminen, sillä täältä löytyy myös erinomaisia ravintoloita. Etenkin kalaan erikoistunut Ulla Winbladh on loistava valinta, jos sielu halajaa hyvin tehtyä ruotsalaista perinneruokaa husmanskostia.
Ravintola nostaa tosin husmanskostin ihan uudelle tasolle ja todella perusteellinen viinilista pistää kenet tahansa viinirakastajan sukat pyörimään (Château Petrusta kenellekään? Vai laitetaanko sittenkin Mouton Rotschildiä? Vai jotain paikan liki 20 shampanjasta?)
Ei ihme, että paikka on noteerattu Michelin-oppaassa Bib Gourmand-maininnalla. Kolmen ruokalajin ateria (ilman ruokajuomia) n. 55€.
Koko Ruotsinreissun onnistuneimman iltapäivän vietin kuitenkin tämän, niinikään Bib Gourmandilla palkitun Oaxen Krog & Slip-ravintolan terassilla (voihan se olla, että seurallakin oli jotain tekemistä asian kanssa...?)
Pohjoismaisista ruokaperinteistä freesillä otteella ammentavaa bistroruokaa tarjoileva Slip on todella hyvä valinta juuri sellaiselle pitkäksi venähtävälle, ihanan nautinnolliselle lounaalle (3 ruokalajia ilman juomia n. 60€/ hlö).
Yläkerrasta löytyy puolestaan (vain illalliselle avautuva) kahden Michelin- tähden Krog (tasting menu 190€/ kuusi ruokalajia, 220 €/ 10 ruokalajia).
Jos muuten matkakuume pääsi yllättämään ja sinäkin haluat päästä ihastelemaan letkeää länsinaapuriamme, muista blogissa meneillään oleva arvonta, jossa voit voittaa ristelyn Tukholmaan! Vinkkaa kaverillekin, niin voittomahdollisuudet paranevat heti moninkertaisiksi!
Osallistumaan pääset täällä.
_________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!
Costa Ricassa asuessani isäntäperheeni isä kuoli, ja hänet haudattiin kuin haudattiinkin suosikkijalkapallojoukkueensa peliasussa!
VastaaPoistathat's the (team) spirit :-)
PoistaJalkapallo ON vakava asia! Olen jossain hautausmaalla katselut kiviä, joihin on ripustettu suosikkijoukkueen huiveja ja muuta rekvisiittaa. Ei jäänyt epäselväksi mitä joukkuetta vainaja oli kannattanut.
VastaaPoistakyllä on :-) omat hautajaissuunnitelmat saavat ihmiset yleensä pyörittelemään silmiään... ehkä käsityksemme tyylikkäistä jäähyväisistä maailmalle ovat hieman toisistaan poikkeavat...
PoistaJalkapalloa en ymmärrä sitten yhtään, mutta fanittaminen on kyllä mukavaa. Ymmärrän siis sen puolen, että se oma tiimi on tärkeä.
VastaaPoistaMutta onpa kyllä idyllisen näköistä ja tuo keitto näyttää taivallisen hyvältä!
.. ja siinä pysytään. Ei se aina helppoa ole kaikkine vastoinkäymisineen, mutta siinä omassa joukkueessa pysytään :-)
PoistaRuotsalaiseen ravintolaskeneen olisi kiva tutustua enemmänkin. Toistaiseksi Ruotsissa lomailu on opiskelijabudjetilla tuntunut muutenkin sen verran tyyriiltä, että mitään 200 euron maistelumenuja ei ole tullut maisteltua. :(
VastaaPoistasen suhteen nuo Michelin-oppaan suositusravintoloiden lounaat tarjoaa monesti todella hyvin vastinetta rahoille ja huomattavatsi illan menua edullisemman vaihtoehdon :-)
PoistaVaan eihän se kyllä kaupunkina ihan halvimmasta päästä toki ole tuokaan...
Ihana Djurgården.Olen käynyt siellä ihan lapsena,sillä äidin täti asui siellä.Hänen kuoltuaan villan peri hänen poikansa,joka oli kirurgi Karolinskassa. Eräänä päivänä aamulenkillä juostessaan sydän petti vain hieman yli 40-vuotiaalla sydänkirurgilta,miten traagista.Leski meni hyvin nopeasti uusiin naimisiin enkä sen jälkeen ole kuullut mitä talolle tapahtui.....
VastaaPoistaTeidän suku on kyllä tapahtumarikkaudessaan ihan huikea :-)
PoistaOnpa ihanan idyllisen näköistä!! Nämä kuvat ovat varmasti parhaat, mitkä paikasta olen nähnyt, houkuttelevimmat :) Turkkilaiset ovat myös huikean omistautuneita jalkapallofaneja, siellä kaikilla (minullakin) on se oma joukkue - vaikkei koskaan yhtään peliä katsoisikaan :)
VastaaPoistatörmäsin ilmiöön Turkkia kiertäessäni :-) Eräänä iltana yhdellä Taksimin viereisen kadun kattoravintolassa tuntui tärisevän kattokin paikallisten eläytyessä maajoukkuen meneillään olvaan matsiin...!
PoistaHetkonen.. Näköjään kommenttini ei ole tullut läpi tähän blogipostaukseen. Tylsää. En pääse sisälle tuohon jalkapallohysteriaan, onneksi kisat loppuvat pian ja ihmiset voivat puhua jostain muustakin :D. Ensi viikolla lähden Tukholmaan, vaikka eilen vielä luulin reissuni peruuntuneen. Täytyy painaa mieleen näitä paikkoja, sillä yhteensä kuusi yötä tulee vietettyä Tukholmassa -siinä ajassa ehtii kiertelemään paikkoja :). Kauniin näköistä! Ja vähän erilaista, mitä olen itse tottunut Tukholmassa näkemään (en ole siis siellä kovinkaan paljon aikaa viettänyt).
VastaaPoistaoi onnea! itse olin viisi yötä ja tekemistä (ja syömistä..) olisi riittänyt varmasti toiseksi viideksikin...
PoistaParhaiten mieleen jäänyt muistoni Djurgårdenista on osallistumisesta sikäläiselle Naisten kympille, Tjejmilenille joskus. Reitti kulki Djurgårdenin huvilakaduilla(kin) ja kuumana päivänä vanhat sedän hurrasivat juoksijoille ja tarjosivat, jos halusi, suihkun puutarhaletkusta vilvoitukseksi. Oli kiva fiilis!
VastaaPoistamikäs vanhoja setiä naisten urheilussa enemoää kiehtoisi kuin märkä t-paita :-)
PoistaVaikka jalkapallo ei olekaan kovin lähellä sydäntäni (ei edes, vaikka olen nuorempana sitä jokusen vuoden harrastanutkin), mutta Djurgårdenissa voisin siitäkin huolimatta käydä :D Jostain syystä on Tukholman reissuilla jäänyt väliin, kuten lähes kaikki muukin sightseeing... Asia vaatisi korjausta!
VastaaPoistano enpä ollut kyllä kaikkinä näinä vuosinakaan kauheasti sinne eksynyt... jotenkin joka reissula jumittaa aina tiettyä kaupunginosaa tutkaillen. Nyt hotellimme ansiosta vuorossa oli näköjään Östermalmin huudit...
PoistaKuninkaalliset ovat niin ihania <3 Miten minulta on voinut mennä ohi tuo Rosendahl? Varmaan siksi että viimeksi kun olen ollut ajan kanssa Tukholmassa, niin lapset ovat olleet pienempiä ja ollaan varmaan menty heidän ehdoilla...
VastaaPoistaKuninkaalliset ovat <3 Itku silmässä seuraan aina heidän häitään - tiara päässä, tottakai :-)
PoistaTodella monipuolisen kattauksen olit luonut, mutta kiinnostavinta oli silti tämä uurna -juttu :-)
VastaaPoistaItse haluaisin käydä katsomassa Ruotsissa peliä,olisi varmasti huikea tunnelma!
Kyllä se on :-) Siellä ollaan kyllä mukana pelissä koko sydämellä <3
PoistaTuolla en ole koskaan käynyt (viime visiitistä Tukholmaankin on aikaa varmaan 15 vuotta), mutta on kyllä kivan näköinen paikka!
VastaaPoistaihana, ihana paikka. maalaisidylliä käytännössä kaupungin keskustassa <3
PoistaEn ole muistaakseni nimenomaan Djurgårdenissa koskaan käynyt, vaikka Ruotsin puolella onkin tullut useasti käytyä. En ymmärrä, miksi Ruotsiin matkustamista pidetään jotenkin "vähempiarvoisena" matkailuna. Siellähän on vaikka mitä, niin kuin juuri postauksestasikin käy ilmi. Ruotsalaiseen ravintolaskeneen olisi mukava päästä sukeltamaan vähän syväluotaavammin, siellä kun tuntuu olevan mahtavaa ruokaa fine diningistä street gastro -tyyppiseen ruokailuun, meni sitten minne vain!
VastaaPoistaihan totta. itseä maa kiehtoo tosin tällä hetkellä ehkä tavallista enemmän noista henkilökohtaisistakin syistä... <3
PoistaHarmittaa kun ei ehditty Djurgårdeniin edellisellä reissulla! Se olisi selkeästi ollut paljon parempi vaihtoehto! Tai tosin, silloin oli niin sateinen päivä että olisiko Djurgården näyttänyt hyvältä.. Ehkä parempi jättää tallaiseen kesäpäivään :) Tästä vinkit seuraavaan reissuun!
VastaaPoistasadepäivät kannattaa ehkä kuluttaa vaikka noissa museoissa, mutta aurinkoisena kesäpäivänä tuo paikka on kyllä ihan parhaimmillaan - ihank kuin lähtisi jonnekin kauemmaskin lomalle :-)
PoistaOoh jalkapallohuuma<3 Ihan harmittaa, että on syntynyt maahan jossa sitä ei näissä mittakaavoissa ole, buu! Ja hei miten huikea idea tuo Mestareiden liigan tunnari.. ;) Kaunis kaupunki tuo Tukholma ja sen ympäristö, mutta harmittavan tyyris paikka.
VastaaPoistajoo, ei ihan halvimmasta päästä, vaikka löytyyhän sieltäkin toki tekemistä ja näkemistä ja syömistä moneenkin budjettiin. Ihana kaupunki se kyllä on <3
Poista