torstai 12. marraskuuta 2015

Naan on niin nam - helppo itsetehty naan-leipä

* * * 

For English please see here

* * * 

Maailmassa on paljonkin mysteereitä, joihin minulla ei ole vastauksia, Niinkuin se, miten Midsomerissa riittää asukkaita. Siellä on kuitenkin jo liki 30 vuotta tapettu vähintään yksi asukas viikossa! 

Kysymys, mihin minulla kuitenkin vihdoin on vastaus on se, mitä ne mustat pienet pilkut intialaisessa naan-leivässä ovat. Ei, ne eivät ole kardemummaa, vaikka niitäkin voisi käyttää. Ne ovat nigellansiemeniä. Myös maustenigellan, ryytineidon, mustan kuminan ja rohtoneidonkukan nimellä tunnettuja siemeniä löytyy intialaisista kaupoista ja hamstrattuani Hakaniemen etniset kaupat läpi viime viikolla, nyt myös minulta. 

Intialaisessa keittiössä myös ruoan terveysvaikutuksilla on merkitystä: näitä esimerkiksi käytetään mm. hengitys-, ruoansulatus- ja sisäelinvaivojen hoitoon.

Tosin... nyt pohdin vastausta ihan uuteen mysteeriin: jos näitä istuttaisi, saisinko kasvatettua itselleni oman Nigellan...?





Koosta riippuen 8-10 kpl

Naan-leivät:

2 tl kuivahiivaa (n 1/2 pss)
1 tl sokeria
1,25 dl lämmintä vettä

1,25 dl jogurttia
1,75 dl öljyä (tai gheetä eli kirkastettua voita)
1 kananmuna
1 rkl nigellansiemeniä (tai 3/4 tl kardemummaa tai 1/2 tl valkosipulijauhetta)

1/2 tl suolaa
7-8 dl jauhoja (ja hieman lisää kaulimiseen)

Tarjoiluun:

kirkastetua voita eli gheetä (tai öljyä)
(tuoretta korianterisilppua)

Liuota ja sokeri veteen. Peitä jä jätä lepäämään siksi aikaa kun valmistelet muut ainekset.

Vatkaa jogurtti, öljy ja kananmuna  ja käyttämäsi mauste sekaisin. Sekoita suola vehnajauhoihin. 

Kaada jogurttiseos hiivaseokseen, sekoita tasaiseksi ja lisää sitten jauhoja alustaen kunnes koossa on joustava mutta ei enää käsiin tarttuva taikina. Peitä kelmulla ja keittiöpyyhkeellä ja jätä kohoamaan tunniksi.

Kaada kevyesti jauhotetulle tasolle, jaa 8-10 osaan ja pidä loput peitettynä leivinliinan alla aina yhtä naan-leipää työstäessäsi. Ota uusi kaulittavaksi vasta kun olet kääntänyt edellisen. Tässä vaiheessa taikina ei juurikaan jauhoja tarvitse ja kaulimisvaihe hoituu sekunneissa. Pyörittelet vain palloksi ja kaulitset nopeasti ohueksi leipäseksi.

Valmista ghee sulattamalla n. 100 gr voita kattilassa. Kaada sen kirkas osa pieneen astiaan ja heitä pohjalle jäänyt sakka (maitorasva) pois. 

Kuumenna iso paistinpannu. Levitä ohueksi kaulittu naanleipä sille ja odota, kunnes alapuoli on saanut kauniin värin ja yläpuolelle on noussut kuplia. Käännä ja voitele paistettu pinta gheellä. Paista kunnes valmista toiseltakin puolelta ja voitele sekin puoli. Säilytä paistamisen jälkeen peitettynä ja tarjoa mahdollisimman pian curryjen kanssa. Kuten tämän lammasdhansakin, tämän thaimaalaisen punaisen soijasuikalecurryn, mango-chilikanan tai tämän pähkinäkastikkessa haudutetun naudan kanssa. 






_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      

12 kommenttia :

  1. NAAN! Voi kun tuli niin täydelliseen saumaan tämä postaus. Viikonloppuna tarkoitus tehdä intialaista. Just mietin, että mistä lähden etsimään tälle reseptiä. Oma luottoresepti kun on kadonnut mystisesti johonkin...Tällä mennään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no NIIN! Käy kertomassa, mitä tykkäsit! Omani olen saanut kaverilta, eikä ole tullut edes kokeiltua muita, vaan tällä on menty :-)

      Poista
  2. Tuli myös mulle kuin tilauksesta, olen tarjoamassa intialaista kaverille ensi viikonloppuna! :-D Täytyy tehdä naanejakin.

    VastaaPoista
  3. Nigellan siemenet ovat juuri niitä, joita seuraavana päivänä säikähtää leipäkorissa, että mitä ötököitä ne on, melkein varmasti ne näyttävät liikkuvankin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kerro nyt - jos ne pistää multaan, kasvaako sieltä ihan oikea Nigella :-)?

      Poista
    2. Ei kasvanut :( Se olisi kyllä hienoa, jos kasvaisi :D

      Poista
    3. no pöh, miten harhaanjohtavaa mainontaa :-)

      Poista
  4. Aivan ihanan näköisiä! Naan on mahtavaa ilman nigellojakin, pitää kokeilla semmostenkin kanssa. Keikaileeko ne kanssa kameralle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti keikailee :-) ja pistää vähän sormea suuhun kanssa...!

      Poista
  5. Ryytineidon nimellä myytävät siemenet kasvavat uusia nigelloita! :) Siemenkaupoissa myynnissä ja ajattelin itsekin kokeilla ensi kesänä, kaunis kasvi kukkapenkissä. Nyt tilasin "syötäviä" siemeniä ja juuri maistelin kuiviltaan. Nigella Lawson käytti jossain ruuassaan näitä.

    VastaaPoista