* * *
For English please see here
* * *
Lihattoman lokakuun myötä suhteeni vihanneksiin on pakostakin avartunut. Ja salaatteihin. Alan pikkuhiljaa oivaltaa, että ne voivat. Tosissaan. Olla. Hyviä. (Kyllä. Minä. Juuri. Sanoin. Noin.) Kunhan vaivautuu vähän käyttämään mielikuvitusta ja uskaltautumaan sen salaatinlehti-kurkku-tomaattilinjan ulkopuolelle.
Näin syksyn tullen salaatti saa olla lämminkin, niinkuin tämä viime aikojen löytö. Ihanaa ruokaisuutta se saa paahdetuista kasviksista, lämpöä mausteista ja rakennetta graanaattiomenansiemenistä. Ja hei - katsokaa nyt noita värejä! Raaka-aineita tähän ei tarvita kuin yhden käden sormien verran, mutta hyvää tämä on. Niin hyvää, että sinäkin saatat löytää itsesi keittiöstä seuraavanakin päivänä tekemästä tätä uudestaan!
Salaatin voi tarjota joko lämpimänä tai huoneenlämpöisenä. Erinomaisen buffettitarjottavan tästä tekee myös se, että tämä on kaikkiin mahdollisiin erikoisruokavalioihin soveltuva.
Bataatin voisi halutessaan korvata myös kurpitsalla tai vaikka porkkanalla (jossa tapauksessa varaa paahtamiseen vähän enemmän aikaa!)
Bataatin voisi halutessaan korvata myös kurpitsalla tai vaikka porkkanalla (jossa tapauksessa varaa paahtamiseen vähän enemmän aikaa!)
Neljälle
Lämmin bataatti-lehtikaali-punasipuli-granaattiomenansiemensalaatti:
2 isohkoa bataattia (yht. kilon verran)
4 pienehköä punasipulia
0.5 dl öljyä
3/4 tl kardemummaa
1 tl maustepippuria
1 tl maustepippuria
1,5 tl jauhettua korianterinsiemeniä
1/2 tl cayennepippuria
suolaa, mustapippuria
125 gr pussi lehtikaalia
4 valkosipulinkynttä, ohuelti siivutettuna
öljyä paistamiseen
tarjoiluun:
1 granaattiomenan siemenet
1 puska korianteria
Kastike:
4 rkl öljyä
1,5 rkl granaattiomenasiirappia (voi korvata myös balsamicosiirapilla)
1 rkl hunajaa
1 limen mehu
Kuori ja paloittele bataatti muutaman sentin kuutioksi. Lohko punasipuli isoiksi lohkoiksi. Kuumenna öljy kattilassa, lisää mausteet ja anna niiden lämmetä hetken ajan. Kaada mausteöljy kasvisten päälle, suolaa ja pippuroi ja paahda 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia kunnes ne ovat kypsiä.
Poista lehtikaalista kova keskiruoti ja suikaloi ohuelti. Kuumenna pannussa muutama rkl öljyä, lisää valkosipuli ja hetken päästä lehtikaalisuikaleet. Hauduta kannen alla viitisen minuuttia, kunnes lehtikaali on haluamasi kypsyistä. Suolaa ja pippuroi.
Asettele lehtikaali tarjoiluvadille, lado sen päälle paahdetut vihannekset ja ripottele granaattiomenansiemenet ja korianterinlehdet salaattiin. Sekoita salaattikastikkeen ainekset keskenään ja tarjoile salaatin joukossa.
_________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
On kyllä upean värinen salaatti, kuin joku taideteos.
VastaaPoistajust sellaista väriterapiaa mitä tähän syksyyn tarvitseekin :-)
PoistaKasvikset rock:) Ne ovat niin monipuolisia ja kauniin värisiä.Ja hyvin näkyi kasvisruoka sulle maistuvan siloin kesälläkin tavatessamme;D
VastaaPoistaelä hyvä ihminen pilaa mun katu-uskottavuutta ;-)
Poistajoo, vähän opettelua tämä on vaatinut, mutta mausteet, yrtit ja monipuolinen käyttö (ettei jämähdä sille kurkku-tomaatti-linjalle) ovat kyllä avamet onneen!
Huh, nyt jysähti ! TAHDON tota NYT HETI! (lauantaina klo 22,02.15, jolloin asialle ei ole mitään tehtävissä...)
VastaaPoistalehtikaali SOS :-)
PoistaOnpas tosi kauniin värinen salaatti. Varmasti herkkua.
VastaaPoistakiitos :-) tykkäsin. Ja tein heti lisääkin :-)
PoistaOnpa tosiaan herkullisen kuulloinen salaatti! :)
VastaaPoistakiitos :-) sitä se oli x
PoistaVärien ja makujen sinfoniaa :)
VastaaPoista