lauantai 8. marraskuuta 2014

Rapeita mustekaloja ja norisuolaa

Kaikkea sitä maailmaan mahtuukin. Burger Kingin saavuttua Suomeen sinne vallan jonotettiin. Nyt tänne on kuulemma tulossa Dunkin' Donuts. Itse karsastan ketjuravintoloita jo ihan kotimassakin eikä maailmaa jonkin verran nähneenä ja matkailleenakaan minulla ole kovinkaan paljon hinkua saada tänne mitään kansainvälisiäkään ketjuja. 

Paitsi ehkä... Wagamama, johon ihastuin jo Lontoossa asuessani. Tukholman reissuillani se kuuluu vakiopysähdyksiin ja joka ikinen kerta sieltä tilaan samat asiat: ankkagyozat, edamame-annoksen ja niiden ihanan rapeita mustekaloja. Ensi viikonloppuna minilomailemme juurikin länsinaapurissa, mutta päivän syömingit on sen verran tiukkaan aikataulutettu, ettei Wagamamalle löytynyt tilaa  - ei kalenterista eikä vatsalaukusta... Niinpä tässä niiden innoittamana minun versioni.

Ne vähäisetkin ainekset mitä tähän vaaditaan (tämä jos mikä on helppoa ja nopeaa!) kun löytyivät ihan kotoa: käytin tähän pakastimesta löytyneet mustekalojen perkausoperaatioista ylijääneet kappaleet: rikkinäiset tuubit ja lonkerot. Hävikistä herkuksi ja niin poispäin!




Kahdelle - kolmelle


Mustekalat:

350 gr pieniä mustekaloja (puhdistetuja tuubeja ja/tai lonkeroita)
2-3 dl riisijauhoja

öljyä paistamiseen

Sulata ja valuta mustekalat ja taputtele kuiviksi. Leikkaa tuubit auki ja viillä niiden sisäpuolelle (ei ihan läpi) ristikkokuvio . Näin ne paistuessaan kihartuvat kauniiksi rulliksi. Lonkerot voit käyttää sellaisenaan. 

Sekoita mustekalat riisijauhoon ja jätä ne sinne ainakin varttitunniksi. Näin ne ovat kuivia ja kauttaaltaan riisijauhon peitossa, mikä edesauttaa rapeutumista. Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa ja paista erissä muutaman minuutin ajan. Valuta talouspaperin päällä ja ripottele päälle norisuolaa.

Norisuola:

4 arkkia norilevyjä
4 rkl merisuolaa

Paahda norilevyjä 200-asteisessa uunissa n. 5-7 minuutin ajan kunnes ne ovat kuivia ja rapeita. Hienonna joko maustemyllyssä tai tehosekoittimessa. Sekoita jauhe suolan kanssa ja säilytä ilmativiissä purkissa. 




______________________



SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



4 kommenttia :

  1. Ai Dunkin Donuts on tulossa...Täällähän se oli ja kesti vain vuoden ja risat kun täällä kuitenkin taidettiin tykätä paikallisista munkeista enemmän.Vaikken mikään erityinen munkkien ystävä olekaan niin jos olisin Helsingissä menisin mieluummin Arnoldsiin kuin Dunkiniin.
    Mustekalat sen sijaan,aina namia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. teillä on kyllä hyvät munkit siellä :-) Aika jännä kuitenkin ottaen huomioon että teilläkin on niin paljon jenkkitaustaisia... mutta mustekalat - aina namia kyllä:-)!

      Poista
  2. Mustekaloja?-Oi kyllä. Rapeita mustekaloja?-No todellakin. Nam!

    VastaaPoista