Blogin takana on on viime aikoina riittänyt myllerrystä aika turhankin paljon. Blogissa taas sitten ei. En kokonaiseen viikkoon ehtinyt postaamaan yhtään mitään ja kah: ei pudonnut taivas niskaan. Ei tullut maailmanloppua. Niin vain jatkoi ihmiskunta eloaan ihan kuin ei mitään vaan!
Onneksi tässä on kuitenkin tulossa erilaista kampanjaa ja yhteistyötä kiskomassa allekirjoittanutta sängynpohjalta sinne, minne kuuluukin: keittiöön.
Ihan ensimmäisenä on vuorossa Myllärin Luomun Joululeipähaaste. Meidän joululeipämme 2014 ei voisi juuri jouluisempi olla: on rusinaa, glögiä, appelsiinia, mausteita ja pähkinää! Ja huomenna alkaa ihan virallisesti jo joulukuukin!
Täysjyväjauhojen sijaan voit käyttää myös tavallista vehnäjauhoa. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Myllärin tuotteisiin jo siksi, että se on yksi tapa tukea kotimaista työllisyyttä: paitsi että tuotteet ovat 1oo-prosenttisesti luomua, ovat ne myös 100-prosenttisesti kotimaista.
Täytteen voi tehdä myös pelkästään karpaloista tai rusinoista. Pähkinöinä voit puolestaan käyttää ihan mitä tahansa pähkinäsekoitusta.
Leipävuokiin leivoittuina tästä tulee kaksi pienempää limppua. Vaihtoehtoisesti tästä voi tehdä yhden isomman. Kiepauta leipäkierteesi silloin keskeltä aloittaen yhdeksi isoksi pyöreäksi limpuksi.
Leipätaikina:
2,5 dl maitoa
25 gr tuorehiivaa
2 rkl sokeria
2 kananmunaa
2 tl suolaa
1/2 rkl hienoksi raastettua appelsiininkuorta
7-8 dl Myllärin Luomu täysjyväjauhoa
25 gr sulatettua voita
Täyte:
100 gr rusinoita
100 gr kuivattuja karpaloita
1,5 dl glögiä
0,5 dl portviiniä
2 suikaletta raastettua appelsiininkuorta
1 kanelitanko
1 tähtianis
1/3 tl jauhettua inkivääriä
1/3 tl jauhettua maustepippuria (tai neilikkaa)
175 gr pähkinöitä krouvisti rouhittuna
Voiteluun: 1 kananmuna
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva siihen. Sekoita joukkoon sokeri, kananmunat ja appelsiininkuoriraaste. Lisää sitten taikinaan jauhot yksi desi kerrallaan, kunnes koossa on elastinen ja koossapysyvä, kulhon reunoista irtoava taikina. Vaivaa lopuksi joukkoon sulatettu voi ja anna kohta peitettynä lämpimässä paikassa tunnin verran. Tee sillä väin täyte.
Mittaa kattilaan portviini, glögi ja mausteet. Kiehauta ja anna kiehua muutaman minuutin. Lisää sitten rusinat ja karpalot ja keitä miedolla lämmöllä kunnes neste on liki kokonaan imeytynyt ja rusinat ja karpalot ovat pulleita; n. 20-30 minuuttia.Tarvittaessa lisää nestettä. Kun rusinat ovat valmiita, heitä tähtianis, kanelintanko ja appelsiininkuoret menemään ja soseuta. Anna jäähtyä.
Jaa taikina kahtia ja kaulitse jauhotetulla työtasolla yhdeksi tai kahdeksi noin puolen sentin paksuisiksi, suorakaiteen muotoisiksi levyiksi. Levitä rusinatahna pohjalle jättäen reunoille muutaman sentin reuna. Levitä päälle pähkinärouhe ja kääri (pitkältä sivulta) tiukaksi rullaksi. Nipistä saumakohta kiinni ja levitä työpöydälle saumakohta alaspäin. Leikkaa rulla pituussuunnassa kahtia jättäen se kiinni toisesta päästään noin viidensentin matkalta. Käännä puolikkaat täytepuoli ylöspäin ja kiepauta sitten toistensa ympäri pitkoksi, niin että täytteen raidat jäävät kauniisti näkyviin.
Nosta voilla voideltuihin leipävuoksiin ja anna kohota peitettynä tunnin. Voitele kananmunalla ja paista 175 asteessa 30 minuuttia. Anna jäähtyä, kumoa vuoistaan ja tarjoile.
__________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
No on herkkua siinä monenlaista!
VastaaPoistano näin on :-) kyllä nyt saa joulu joutua :-)
PoistaNo kyl leivässä puhtia. Varmaan saa joulun maistumaan vaikka vesisateessa
VastaaPoistano kyllä :-)
PoistaOnpa ihana resepti, harmi kun huomasin vasta nyt..mutta ehkä silti testaan joulun jälkeen ;)
VastaaPoistakiitos, kiitos :-) siitähän tuo on hyvä että sitä voi vapaasti varioida fiiliksen ja sesongin mukaan ja täyttää vaikka vihreällä tai punaisella pestolla, karamelisoiduilla sipuleilla, hienonnetulla kinkulla... !
Poista