sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Pakettikortteja

Lahjapakettini ovat vuodesta toiseen varsin vähäeleisiä. Paperi on joko (Ikean pakkauspisteestä pöllittyä) ruskeaa voimapaperia tai ihan valkoista paperia. Muita hyväksi havaittuja ovat lisäksi sanomalehtipaperi ja vanhojen nuottikirjojen sivut. Oman leimansa niihin saa kauniin nauhoin,upein rusetein, koristein ja pakettikortein.

Nuo ikivanhat kaikille tutut punotut paperisydämet sykähdyttävät vuodesta toiseen, ja niistä tulikin tämän vuoden pakettikortit - tällä kertaa vähän hardrockimpaankin makuun sopivana mustavalkoisena!

Tarvikkeet:

kahdenväristä kartonkia
sakset
liimaa




Ja vaikka nämä meille pohjoismaisille ovat ihan tuttua kauraa, niin koska tämän blogin englanninkielistä osiota luetaan myös ulkomailla, laitetaan tähän ihan vaihe vaiheelta- ohjeet. Kaavan löydät tarvittaessa täältä.

Aseta kaksi eriväristä paperia päällekkäin ja leikkaa niistä kaksi C-kappaletta.  Leikkaa niihin nuo sakarat ja puno yhteen.





Liimaa päät, siisti reunat saksilla tasaisiksi ja liimaa taustalle B-kappale. Ennen yhteenliimaamista pujota yläosaan lenkiksi taivutettu A-kappale. Halutessaan senkin voi koristella liimaamalla siihen toisenvärisestä paperista kapeampi kaitale.

Kirjoita takapuolelle maailmanrauhaa toivova viesti ja pistä hyvä kiertämään!

Nättejä noista tuli. Joskin ei niin nättejä, etteivätkö lahjansaajat jossain vaiheessa huomaisi pakettiensa olevan tyhjiä. Internetshoppailu ja kansainvälinen postiliikenne kun eivät onnistuneet tänä vuonna ihan odotusten kaltaisesti...!




Näiden myötä blogi toivottaa kaikille rakkaille lukijoilleen ihanaa ja tunnelmallista joulua ja vetäytyy viettämään joulua perhepiirissä talviseen ihmemaahan Napapiirille! Ihan kesannolle ei blogia toki jätetä ja ainakin blogin Facebook-sivua tullaan päivittämään. Kiitoksia tähänastisesta  - odotan innolla, minkälainen uudesta vuodesta kanssanne tulee!


_______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        



18 kommenttia :

  1. Hyvää Joulua myös Napapiirin tuntumaan.
    Ollaan selvästi värikoodattu meidän joulut ;-) Yksinkertaisia papereita - jos voimapaperia ei lasketa - on kauhean vaikea löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla kovin mustavalkoiset tunnelmat aika monessakin paikassa tänä mustana jouluna :-)

      Poista
  2. Hyvää ja Rauhallista Joulua myös sinulle ! Kiva kortti idea ja täältä tullaan perästä sinne Joulupukin maahan ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana korttiidea! Katsoin sen kaavan ja jotenkuten tajusin;D Nuo sinun tekemäsi ovat niin nätit:)
    Oikein hyvää ja rauhallista Joulua sinulle ystäväiseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lämpimiä ajatuksia sinne etelän lämpöön, motek <3

      Poista
  4. Noniin, täällä on valkoinen kuusi mustilla palloilla. Samiksii <3

    VastaaPoista
  5. Minunkin kotiseudulle siis suuntaat! Hyvää joulua sinne.

    Muuten kartat ovat myös hyviä pakkauspapereita, meillä on vanhentuneita ilmailukarttoja, ne ovat kivoja pakettien päällysteitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no eijoo totta :-) joku päivä kyllä niiiiin aion vielä sutkin livenä nähdä! tuo kartta onkin loistava idea - eipä mulla niille lukutaidottomana muutakaan käyttöä ole... :-/

      Poista
    2. Mulla ei kotia enää siellä ole, kun äitikin asuu eri paikassa, kuin minun vielä kotona ollessani, mutta onhan se sydän siellä piirillä vieläkin:) Ja ilman muuta olisi kiva joskus tavata, alkaahan näitä blogaanien erilaisia kinkereitä olla melkoisen paljon!

      Poista
    3. ei minulle samalla volyymillä noita kutsuja tipu - minä taidan olla sellainen b-luokan grilliblogaanimakkara :-)

      Poista
  6. iloista ja maukasta joulua myös sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täällä kärvistellään jalka paketissa (se on hengenvaarallista hommaa tuo kokkaus!) :-) ihanaa joulua sinne !

      Poista
    2. Voi, mitä tapahtui? Palovamma tai nyrjähdys? :/ Koita nyt olla varovainen siellä :)

      Poista
    3. sen verran rapsakka palovamma että bikinikuntoonpääsemishuolesi kaikki heitä :-)

      Poista
  7. Ihanaa ja herkullista joulua teille :)

    VastaaPoista