tiistai 3. joulukuuta 2013

Latke? Rösti? Jotain siltä väliltä?



Hanukan perinneruoan, latket, voi toki laiskuuden iskiessä paistaa yhdeksi isoksi annoskakkuseksikin. Jolloin se ehkä muuttuukin röstiksi? Merkittävin ero siinä on ilmeisesti se, että toisin kuin latkeihin, ei röstiin koskaan tule kananmunaa tai jauhoja. Vaikka enpä minäkään niitä yleensä latkeihini laita... Joten mene ja tiedä! Vaan eipä sillä liene väliä jos lopputulos maistuu? 

Jos röstistään haluaa paksumman, kannattaa perunat esikeittää ja jäähdyttää kunnolla - muuten ne eivät ehdi kypsyä kunnolla. Paistamiseen voi käyttää öljyn sijaan (tai lisäksi) myös hanhen/ankanrasvaa (jos sitä sattuu olemaan)  - sillä kun saa takuuvarmasti rapean ulkokuoren. 

Loxin eli lohen sijaan tämän kanssa voisi toki tarjota myös hyvää (Serrano) kinkkua. 

Itse käytin tähän halkaisijaltaan 20-senttistä paistinpannua

2 isohkoa kiinteää perunaa (yht. n. 250 gr)
1/2 isosta sipulista tai 1 pieni sipuli
suolaa, valkopippuria
paistamiseen: öljyä/ äljyä ja voita/ voita ja hanhenrasvaa/ hanhenrasvaa

Esikeitä perunat kuorineen, niin että ne eivät ole vielä pehmeitä. Anna jäähtyä, vaikka seuraavaan päivään. Kuori ja raasta. Paras työväline tähän olisi sellainen yhtenäistä raastenauhaa tekevä spagettiraastin (jälleen yksi toive Joulupukille!). 

Siivuta sipuli ohueksi ja pehmitä hieman pannulla. Sekoita perunaraasteeseen, mausta ja paista kuumassa rasvassa. Siirtele massaa pannulla hiaman alkuun, jotta kaikki perunat kypsyvät ja tasoita sitten lastalla tasaiseksi ja tiiviihköksi perunakakuksi. Kun toinen puoli on saanut väriä, kumoa se lautaselle ja liu'uta sitten käännettynä takaisin pannulle ja paista toinenkin puoli.






_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        



8 kommenttia :

  1. Juurikin tällaisia isoja perunaröstejä ajattelin lähipäivinä paistella. Sinä ehdit ensiksi.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jään jo innolla odottamaan teidän versioitanne :-)!

      Poista
  2. Senkin latke! Lahtasin just kukkoja ja nyt mulle maistuis latke lohella, kiitos ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nä määhän just huomasin vaan en vielä ehtinyt ihailemaan ihan kommentiboksin puolella! oot sä kyllä kunkku!

      Poista
  3. Mitä väliä mitä nämä on? Nämähän on nimittäin herkullisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen taipuvainen olemaan varsin samoilla linjoilla :-)

      Poista
  4. Tuollainen ob kyllä superherkullista:-) Ennen tulikin tuollaista tehtyä useammankin kerran mutta kyn näitä linjoja on kertynyt.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi murunen - eipä täälläkään ole kutistuminen kovinkaan suuri uhka ;-)

      Poista