keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Makumatkailua Vietnamissa

Ilman lämmetessä ja Hannan Soppa-blogin Vietnamin-reissun kuvia kuolatessa ei matkakuumeella ole ollut rajaa. Omiin lomiin on kuitenkin vielä sen verran aikaa, ettei aamukampaa kannata esiin ihan heti kaivaa, joten ensiapuna toimii makumatkailu Kaakkois-Aasian katukeittiöiden antiin omassa keittiössä. Onneksi sen verran on edistystä tapahtunut täälläkin, että suurimman osan aineksista noukkii mukaansa ihan lähikaupan valikoimista!

Nämä Vietnamissa banh xeon nimellä tunnetut rapsakat pannukakut ovat ihanaa kesäruokaa – kuori on gluteeniton ja täytettä voi varioida mielensä mukaan  vaikka kokonaan kasvisruoaksi. Kääräise ne salaatinlehteen, dippaa makeankirpeänhappamantuliseen Nuoc Cham- kastikkeeseen ja nauti! Tai, kuten Google Translaten mukaan Vietnamissa sanotaan: tận hưởng!




Käyttämäsi paistinpannun koosta riippuen tästä tulee 4 – 6 kappaletta

Hoi An- pannukakut:

2,5 dl riisijauhoa
vajaa 2 dl kylmää kivennäisvettä
1 tl curryjauhetta
1 tl suolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään, kaada joukkoon vesi ja sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi. Anna levätä huoneenlämmössä tunnin verran.

Täyte:

250 gr jättikatkarapuja
1 pieni chili
1 limen mehu
2 valkosipulinkynttä
suolaa, mustapippuria

1 porkkana raastettuna
½ rasia pavunituja
3 kevätsipulia varsineen hienonnettuna

tarjoiluun: tuoreita yrttejä (korianteria, minttua ja/ tai thaibasilikaa)

Sulata ja kuori katkaravut. Halkaise pituussuunassa kahtia ja poista tarvittaessa suoli. Sekoita marinadin ainekset ja anna maustua puolisen tuntia. Valuta, suolaa ja pippuroi ja paista nopeasti pannulla. Kuori ja raasta porkkanat. Purista niistä ylimääräinen neste pois. Hienonna kevätsipulit.

Kuumenna muutama rkl öljyä pannussa. Sekoita taikina tasaiseksi aina ennen uuden pannukakun paistamista. Kaada taikinaa pannulle tasaiseksi kerrokseksi. Paista viitisen minuuttia kunnes reunat alkavat käpristellä ja lusikoi letulle sitten täytettä. Jatka paistamista vielä minuutin verran kunnes lettu on rapea ja kullanruskea. Käännä lettu kahtia ja valuta tarvittaessa talouspaperin päällä.  Leikkaa siivuiksi ja tarjoile tuoreiden yrttien kera salaatinlehteen käärittynä.




Nuoc Cham- dippikastike:

1-2 pientä punaista chiliä (riippuen kuinka tulisen kastikkeen haluat)
2 valkosipulinkynttä
muutaman sentin pala tuoretta inkivääriä raastettuna (reilu 2 tl)
3 tl sokeria
2-3 limen mehu (reilu ¾ dl mehua)
reilu ½ dl kalakastiketta

Sekoita ainekset ja tarkista maku, lisäten tarvittaessa sokeria tai chiliä.


____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti