* * *
For English please see here
* * *
Jos olette ihmetelleet viime viikkojen blogihiljaisuutta, selitys on tässä. Vaikka sen sanoiksi pukeminen on yhä ihan yhtä vaikeaa kuin asian ajatteleminenkin.
Ei, en ole kuollut. Ei, en ole myöskään menettänyt käsiäni jossain kauheassa itsemurhapommi-iskussa. Ja ei, en ole edes tehnyt elämänmuutosta ja muuttanut internetittömään kommuuniin, jossa uskotaan sähkövirran olevan syy kaikkeen, mikä ihmiskuntaa tällä hetkellä riivaa.
Elämänmuutos on kyllä blogin takana tapahtunut. Jotain on menetetty. Naapurinpoika.
Suihkun huurtamaan peiliin piirrettyjä sydämiä, joita kukaan ei näe. Itkua, jota kukaan ei kuule. Käsi, josta kukaan ei pidä kiinni. Koti, jossa kukaan ei odota.
Olen kiitollinen yhteisestä ajastamme, joka nyt on tullut päätökseensä. Aina se rakkauskaan ei ole tarpeeksi selviämiseen kaikista haasteista ja hankaluuksista, joita elämä karavaanin tielle heittää.
Silloin teininä ensimmäisten sydänsurujen aikaan sitä aina (Haddawayn I Miss you- biisiä taas uudestaan ja uudestaan alkuun kelatessa) ajatteli, kuinka sitten aikuisena kaikki olisi helpompaa. Vaan eivät ne erot ihmisen kasvaessa todellakaan helpommaksi muutu. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän niihin suhteisiin panostaa. Aina vain enemmän; henkisiä, emotionaalisia ja taloudellisia resursseja. Ja eron tapahtuessa sitä menettääkin sitten paljon enemmän kuin vain jonkun, jonka kanssa pussailla välitunnilla pyörävajan takana. Sitä menettää koko loppuelämän suunnitelmat. Ja nyt, ensimmäistä kertaa koskaan, myös ruokahalun (Jep, ruoka- ja viinibloggari, joka ei pysty syömään eikä juomaan?)
En tosin vieläkään, edes kuluneiden viikkojen jälkeen ole lähelläkään Kate Mossin supermallimittoja, joten en taida osata kunnolla edes sitä kuoliaaksi riutumista.
Mutta kyllä tämä(kin) tästä. Muistatteko aikaisemmin listaamani erosta selviämisen eri vaiheet? Rastavaihe on nyt ohitettu. Päivittäinen unentarvekin on pudonnut 20 tuntiin. Pizzalaatikkoesteratavaihe puolestaan näyttää jäävän väliin vallan kokonaan!
Niin että jos vain jonkin aikaa jaksaisitte odottaa? Kyllä se (elämän, kokkauksen... minkä tahansa aiheuttama) ilo vielä palaa. Ja sitten palaan minäkin. Ja tämä blogi.
PS. Vastaisuuden varalle: Jos minusta ei tulevaisuudessa kuulu kahteen viikkoon, lähettäkää suosiolla palokunta ovelle tarkistamaan tilanne. Ihan kaiken varalta.
PPS. Lähettäkää vain sellaisia sinkkupalomiehiä, ok?
PPPS. Eikä haittaa jos ne on sellaisia vähän huonomuistisia. Sellaisia, jotka unohtavat kaikessa kiiressä vaikka paidan kotiin.
_________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
<3
VastaaPoista<3
PoistaOlen pahoillani puolestasi <3
VastaaPoistakiitos. ajattelin että parempi jotain kertoa ettei maailma ihan luule mun kuolleen. PS. Kauan pitää blogihiljaisuuden kestää ennnenkuin palokunta hälytettäisiin ovelle... ;-)?
Poista<3
VastaaPoistaKöszönöm drágám <3
PoistaVoimia <3
VastaaPoistakiitos. päivä kerrallaan. kuulemma x
Poistakiitos <3
VastaaPoistaEmpatiahalit täältä;ikävä että noin kävi ja paljon voimaa. Kyllä se siitä ajan myötä helpottaa.
VastaaPoistakiitos murunen x
PoistaIhmettelinkin, että missä oot. Olen todella pahoillani puolestasi ja lähetän voimarutisuksen (ISO HALI) sinulle. Yritä nyt jotain muistaa syödä, ette kokonaan kuihdu ja muista juoda runsaasti. Kyyneleet kuluttaa uskomattoman paljon.
VastaaPoistakiitos sinullekin ihanainen. on tässä onneksi mistä kuihtua <3
Poista<3, iso hali!
VastaaPoistakiitos, kulta x
PoistaVoi että. Vaikutitte näin sivustaseuraajan silmin kovin onnellisilta mutta kuten kirjoitit, sekään ei aina riitä. Voimia toipumisprosessiin t: ikisinkku, joka ei uskalla enää edes yrittää
VastaaPoistaaina se yrittäminen ja riskinottaminen vain vaikeammaksi muuttuu :-( mutta hei, ainahan me voidaan perustaa sähköallergiakommuuni :-)
PoistaAika parantaa haavat, vaikka muutamaa tikkiä kovasti kaipaisikin <3
VastaaPoistakiitos x näin se on uskottava. ja pistettävä se aika hyvään käyttöön...!
PoistaTinskun keitiöstä kauhakaupalla voimaa ja jaksamista. Ikinä ei tiedä mitä viikko, päivä tai pieni hetki tuo tullessaan ja miten elämä kohtelee ja mitä kohtalo on kenellekkin arponut ja miksi.
VastaaPoistakiitos- kiitos niin paljon. enemmän hyvän arvostamista ja rakkauden osoittamista, vähemmän puutteiden murehtimista ja tappelua... noilla eväillä kai sitä pääsee jo aika pitkälle...?
PoistaTsemppiä sinulle! Toivottavasti jaksat jatkaa vielä blogiasi, on yksi suosikeista.
VastaaPoistakiitos ihan hirmuisesti <3 niin paljon tämä on iloa antanut että en osaisi kuvitella elämää ilmankaan. Kiitos tsempistäsi!
Poista:( Olinkin jo miettinyt, että millä dieetillä olet, kun ei ole ruokapostauksia, mutten arvannut tuollaista dieettiä. Jaksamisia!
VastaaPoistajoo - ihan sillä perinteisimmällä :-(
PoistaAivan hirmuisesti tsempityksiä vastaavaa dieettiä noudattavalta itkusilmältä. Jos et kunnolla osaakaan Kate Mossin riutumista, osaat niin paljon muuta! Blogiisi koukuttuneena tiedän:-) Hei, me selvitään kyllä! Voimia!
VastaaPoistano herranjumala <3 kyllä teidän tsempillä selviää ihan mistä tahansa :-) sanaton olen kaikkien viesteistä. kiitos kun olet mukana, lisää on ihan varmasti tulossa- heti kun ruokavalio koostuu muustakin kuin kyyneleistä, räästä ja kahdesta banaanista x
PoistaVoi suru. Tiedän millainen puristava tunne on kyseessä, laihduin saman tapaisella "dieetillä" 18 kg joskus yhdessä kesässä. Eikä se edes jälkeenpäin katsottuna ollut edes Suuri Rakkaus, vaikka olikin vuosien avoliitto. Puolitoista vuotta meni kuitenkin täysin toipumiseen. Toivottavasti sinulla kuitenkin nousu on nopeampi.
VastaaPoistaJa jos olisin tiennyt silloin, että elämästä tulee paljon parempi, olisi sureminen jäänyt vähemmälle. Mutta eihän se mitään olisi ollutkaan, jollei mennyttä suhdetta sure ainakin jonkin aikaa. Voimia.
kiitoksia <3 ehkä joku päivä löytyy vielä se minunkin kaikista suurin rakkaus. Ei sitä enää ihan minkä tahansa takia sydäntään tulilinjalle laita x
PoistaMietinkin että mitä nyt kun ei kuulu - mutta ainahan sitä parasta kuvittelee. Elämä voittaa taas joskus ja sitä innolla odottaen! Luen mun rakkaat seuraamat blogit joka perjantai ja sä oot vika eli paras - mutta hyväähän kannattaa aina odottaa :) Kovasti tsemppiä toipumiseen! Elämä voittaa <3 Nimim. Elina eli kaksi mandariini ja Saarioisten pitsa viikossa
VastaaPoistahurjasti kiitoksia sinulle kauniista sanoistasi ja virtuaaliset tsemppihalit myös sinne <3 Aloin ihan miettiä näiden ihanan kannustavien kommenttien jälkeen, että pitäisikö meidän siipirikkojen kokoontua tuohon mun keittiön pöydän ääreen ihan vertaistukiryhmään :-)?
PoistaSehän on aina se ainoa hyvä asia tässä ;) Ainoastaan pitää selvittää mikä vaihe; "poltetaan kaikki muistot" vai "lilaa luomiin ja baanalle"? ;) t. E
Poista